Tallinna

Ihana jouluinen Tallinna. Olen ehkä kerran aiemmin käynyt Tallinnassa ja sekin oli about kuusi vuotta sitten toukokuussa. Ei liiemmin silloin tutustuttu ostosparatiiseihin, vaan nautittiin perheen yhteisestä ajasta, hyvästä ruoasta ja lämmöstä, vaikka poikkeuksetta Tallinnassa tuulee aina niin että tukka lähtee päästä.
      Nyt kaikki vapaa aika kulutettiin ostosten parissa ja luulinkin kuolleeni ja päässeeni taivaaseen astuessani Viru Keskuksen ostosparatiisiin. Tuntuu ehkä pieneltä, ihan ”tavallinen” kauppakeskus, mutta mulle se oli suurta luksusta satama-alueen Sada Marketin ja Merekeskuksen jälkeen. Miten näin pienen matkan päässä Suomesta on paikka, jossa ihan pokalla ja suurilla kiskurihinnoilla myydään edelleen feikki tavaraa Louis Vuittonista Michael Korsiin. Mä olisin 15 vuotta sitten riemusta kiljuen ottanut vastaan virolaiset Miss sixtyt tai Lacosten paidat. Ja siis otinkin… Haha.

Nyt jo aika paljon tietoisempana kuluttajana halusin vaan äkkiä pois
kyseisistä marketeista äitini nauttiessa erilaisten punosneuleiden
hipelöinnistä. Hänen silmistään pystyi näkemään sen kiihkon ja mun
liiankin selkeästä katseesta taas sen kilometrin pituisen Ei missään nimessä -katseen. Kiitos ylemmälle, äitikään ei edes haaveillut ostavansa yhtäkään
piraattituotetta ja pidättäytyi muistakin suurista ostoksista mun tarinoidessa
miten hänen rahansa menevät kaikki Viron mafialle ja sitä rataa…

Hotellimme oli aivan Viru Keskuksen vieressä ja siitähän se riemu
repesi, kun ostoksia ei tarvinnut raahata ympäri Tallinnaa. Tosin tässä
kohtaa unohdin, ettei mun matkalaukkuun mahdu juuri mitään ja joudun
hilaamaan kaikki ostoskassini jokatapauksessa hotellilta satamaan
seuraavana päivänä ja vartioimaan niitä kiimaisen haukan lailla kaksi tuntia pahoinvoiden laivassa. 3 hurraa huutoa ja Note to self: äiti on aina oikeassa. Ota seuraavaksi perässä vedettävä matkalaukku, vaikka
kuinka käytännöllistä olisi raahata olkapäät ja sormet verellä tunnottomina ostoksia
ympäri Tallinnaa, niin perässä vedettävä matkalaukku saattaa sittenkin
olla näppärämpi.

Mä löysin kaikki tarpeelliset ostokseni ihan Tallinnan keskustasta ja päätin ostoksia tehdessäni shoppailla vain kaupoissa, joita Suomessa tai Turussa ei ole. Viru Keskuksesta löytyikin River Island, Mango, Nike Women, Kaubamaja, Massimo Dutti, Reserved, Women’s Secret ja kymmeniä muita liikkeitä, jotka olisin voinut tyhjentää minuuteissa.
      Pienen kävelymatkan päästä Viru Keskukselta, Coca Cola Plazan takaa löytyy Rotermannin kortteli, josta löytää muun muassa mun suuren rakkauden Bershkan, Pull & Bearin, Stradivariuksen ja Kalevin suklaapuodin. Olisi ollut huomattavasti mieluisampaa kävellä ympäri Rotermannin korttelia edestakaisin ja napsia kuvia sieltä-täältä jos tuuli ei olisi ollut niin järkyttävä, että pikkuhousutkin oli syväjäässä hotellille palatessa, ruumiinosista puhumattakaan.

Meidän tarkoitus oli käydä ihailemassa myös Tallinnan joulutoria. Ajan jäädessä hieman liian lyhyeksi, päätimme olla lähtemättä hihhuloimaan enää Vanhaan kaupunkiin ja pysyimme turvallisessa ympäristössä hotellin lähistöllä.
      Kunnon reissaajathan eivät kokeile mitään paikallista ravintolaa, vaan kävelevät Amarillon ovesta sisään, koska Turussakin on sellainen. Kunnon reissaajathan jaksavat myös tasasin väliajoin tuoda ilmi asiat, jotka ”meillä Turussa” (tai Suomessa ylipäätään) ovat erilailla (lue paremmin). En tiedä oliko mulla joku mukavuus- moodi päällä, mutta en jaksanut ollenkaan keskittyä mihinkään paikalliseen tällä kertaa, vaan menin lähinnä ajan ja mukavuuden sallimissa rajoissa. Yleensä mä otan lomista kaiken paikallisen irti ja olen epä-turisti haahuillessani järkkärin kanssa kujilla, jonne valo ei paista ja jossa ainoat kanssahaahuilijat ovat huppupäisiä hihhuleita muistuttaen Cast Awayn Chuckin ja Bob Marleyn risteytystä. Laitan kaiken sen piikkiin, että Tallinna on aivan liian lähellä, vaikka sataman basaareille astuessani tunsin olevani hyvin suuri osa Turkin perinnekulttuuria.

Osasin hyvin perustella itselleni sekä äidilleni esimerkiksi kolmen muhkean kaulahuivin oston, jotka muistuttivat äitini mielestä enemmän vilttejä kuin kaulaliinoja. Esimerkiksi näitä kuvia otettaessa oltiin molemmat jo aivan umpijäässä, koska tuuli oli aivan järkyttävä ja mä en olisi koskaan selvinnyt laivaan asti, jos tätäkään huivia en olisi löytänyt. Meinasin menettää kaikki ostoksenikin tuulen ansiosta kun tuuli iski niihin kesken kuvausten ja lähti kuljettamaan ostospussejani uhkaavasti kohti merta.
      Tässä kohtaa oltiin jo niin valmiita siirtymään laivalle, vaikka tiesin laivamatkasta tulevan ihan yhtä tuskaa. Mä voin laivassa aina pahoin, todella pahoin. Oli tyyntä tai merenkäyntiä myrskyrajoilla, mun tasapaino elintä ei oo tehty sopeutumaan sellaisen peltipurkin kyytiin. Oltiin tottakai ostettu myös paikallisia pahoinvointilääkkeitä, jotka lääkeaineen sijaan koostui kokonaisuudessaan inkivääriuutteesta, no sehän hienoa. Veikkauksia vaikutuksesta?
      Otettiin deegumeininki haltuun ravintolan sohvilla ja maattiin ketarat ojossa molemmat koko matkan ajan. Hävettää vieläkin. Koitin matkan aikana viihdyttää itseäni (=unohtaa pahoinvoinnin) Cheekin Olympiastadionin keikkataltioinnilla, mutta kaiken kukkuraksi ”Ohjelma on katsottavissa vain Suomessa”. Kiitos.

Jos laivamatkoja ei lasketa mukaan, oli reissu aivan mielettömän ihana ja rentouttava mini-irtiotto! Kyllä mä edelleen haaveilen Filippiineistä ja lämmöstä, mutta ehkä mun ostoskärpänen hilliintyi hetkeksi. Minä kun en jouluostoksille eksy. Aleista puhumattakaan.

Pauliina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta