10 faktaa hyvinvoinnista

1. Hyvinvointi lähtee sisältä päin. Jos ravitsee kehoa oikein, riittävästi ja monipuolisesti, näkyy tulokset myös ulkoisesti. Muutoksen todella huomaa sisäisesti ja ulkoisesti.

2. Rasva ei pala paikallisesti. Vaikka kuinka monta sataa vatsalihasta puristaisit päivässä, ei rasva vyötäröltä katoa nopeammin kuin esimerkiksi kyykkäämällä. Kannattaa suosia moninivelliikkeitä, jotka käyttävät paljon energiaa.

3. Painonpudotuksessa ravinnon merkitys on 70-80%. Ravinnon ja liikunnan toimiva yhteiscombo on paras keino painonpudotuksessa.

4. 1kg rasvaa on noin 7000 kaloria.

5. Lihas kuluttaa levossa kolme kertaa enemmän kaloreita kuin rasvakudos.

6. Lihasvoima on yleensä suurimmillaan noin 30 vuoden iässä. Tämän jälkeen se alkaa hitaasti heiketä vauhdin kiihtyessä myöhäisessä keski-iässä.

7. 25 ikävuoden jälkeen maksimisyke laskee noin 1%. Joten tammikuussa tämänkin tytön maksimisykkeet lähtivät laskusuhdanteeseen.

8. Jano kertoo jo osittaisesta nestehukasta, joten jano ei ole hyvä asia, vaan kehon kertoma viesti, että nyt viimeistään on nautittava nesteitä. Ja siis sitä kirkasta vettä!

9. Alaselkäongelmat ovat alle 45- vuotiaiden keskuudessa yleisin työkyvyttömyyden aiheuttaja. Alaselän kiputiloihin johtavia syitä ovat huono ryhti/huono lihastasapaino, heikko liikkuvuus, kireät lihakset, lihasten -ja sidekudosten heikko kunto sekä yksipuolinen kuormitus.

10. Säästöliekki on energiavajeen aiheuttama aineenvaihdunnan sopeutuminen matalampaan kulutukseen, jolloin elimistö pyrkii vähentämään energian kulutusta. Valmiiksi normaalipainoiselle kehon vastustusmekanismi, säästöliekki, saattaa herätä aiemmin kuin henkilölle, jolla on paljon rasvakudosta.

HEI HEI HEI! Ja edelleen upea SuperTreenit 2015 lippujen (2kpl) arvonta käynnissä täällä joten hopin hopin osallistumaan! Voit voittaa lipun mukaansatempaavaan liikuntatapahtumaan!

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön

Hassu vanhan kansan sanonta. Jos sanonnoissa ei yleensäkään ole mitään järkeä, niin ei tässä varsinkaan. Onni ei iloitsemalla kulu, eikä näyttämällä vähene. En usko siihen, että onni otettaisiin herkemmin pois, jos siitä uskaltaa ääneen sanoa tai muille riemuita. Mulle onni on pieniä asioita, arkisia asioita. Joskus arkipäivään mahtuu yllätyksellisiä juttuja, jotka tuo suuren onnenpiikin siihen hetkeen, mutta mun onni koostuu loppujen lopuksi aika maallisista asioista.

Elämässä eletään surun hetkiä ja ilon hetkiä. Mä olen onnellinen siitä, että mun ympärillä on ihmisiä joiden kanssa voin jakaa jokaisen hetken, oli se millainen tahansa.  
Jaettu suru on puolikas suru, mutta jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Mä olen sellainen tyyppi, että elän hetkessä. Kokoajan mennään täysillä, noin niinkuin tunnepuolella. Kun osallistun tai ryhdyn johonkin, se tehdään täysillä ja täydellä tunteella! Jos onnen kätkee ja elää vain ”puoliksi” peläten, että onni yhtäkkiä loppuu, voiko silloin elää täysillä? Omassa elämässä, ja kenen elämässä ei, on ollut aikakausia kun tuntuu kaiken menevän pieleen. Aamupuuro totaalisesti räjähtää mikroon, kahvi taatusti kaatuu sohvalle ja alkaa sataa kaatamalla räntää kun 10 kilometrin lenkistä olet juossut yhden. Näin pienessä mittakaavassa.
      Multa on usein kysytty ääneen, miten jaksan aina hymyillä tai olla niin positiivinen ja iloinen. Simple: minun, eikä kenenkään muun päivä ei siitä parane, jos naama on väärinpäin päivästä toiseen ja viikosta kolmanteen. Jossain tutkimuksessa joskus kerrottiin, että jos surullisenakin päivänä hymyilee, nostaa suupielet kattoon niin että leukaluut jähmettyy loppuviikoksi, niin se vaikuttaa positiivisesti aivoihimme ja mieli paranee. Itse en tätä käytännössä ole kokeillut, mutta jos joku on, kertokaa käyttökokemuksia!

Mä en osaa kätkeä onnea. Edes sen pelossa, että se vietäisiin multa pois tai joku olisi kateellinen mun onnesta. Kenenkään onni, ei ole muilta pois. Joskus ystävien kesken ollaan paljon pohdittu kateellisuutta ja sitä, minkä vuoksi onni aiheuttaa muissa närkästystä tai jopa kateutta. Mulle ainakin mun lähipiirin onni, on myös mun onni. Mä en voisi kuvitellakaan olevani näreissäni ystävieni onnesta, vaikka itsellä olisi kuinka paha päivä. Lähipiirin onni piristää ja saa omatkin leukapielet nousemaan taivaisiin. Katkeruus, suru, katelliisuus ja negatiivisuus syövyttävät. Mä saan voimaa positiivisuudesta, vaikken aina itsekään ole positiivisuuden perikuva, niin mielummin pyrin optimistisuuteen kuin pessimistisyyteen. Mä nään onnea pienissä asioissa ja saan niistä boostia. Mä saatan näyttää idiootilta juoksumatolla tai lenkillä kun hymyilen yksinäni, mutta jos muiden hymy saa mulle hymyn naamalle, niin voiko mun hymy saada myös hymyn jonku toisen kasvoille?

Olen varma, että elämän tarkoitus on olla onnellinen. Löytää jokin asia tai ihminen, joka saa sinut onnelliseksi. Se voi olla pienikin asia. Pussaileva pari kaupungilla (mun mielestä nä on hurjan söpöjä!), postikortti ystävältä, valmiiksi keitetty aamupuuro, vapaapäivä tai auringonpaiste. Oi että miten rakastankaan sitä nykyään niin piilossa lymyävää auringonpaistetta! Onni ei ole sitä, mistä viime postauksessa kirjoitin, että ”nyt kun olen saavuttanut tämän, olen onnellinen”. Onni ei ole kiinni isoista asioista, onni on juuri tätä. Pieniä hetkiä, pieniä juttuja. Onni on kun lapsi juoksee syliin ja rutistaa lujaa. Onni on pitkät aamut yhdessä. Onni on aamuinen kävelylenkki ystävän kanssa höpötellen. Onni on sitä hyvää oloa ja onnistumista, jota saan liikunnan tuottamasta riemusta. Onni on yhteiset hetket poikaystävän kanssa. Onni on naurua, hymyä, iloa, onnistumista, rakkautta. Onni on.
Se vaan pitää löytää ja huomata.