Kolmannen päivän tyttö

Miljoonan taalan ystävät ja läheiset. Maailman paras poikaystävä ♥ Vietettiin eilistä, tammikuun kolmatta päivää, mun syntymäpäivää. Mulle oli alustavasti sanottu että lauantai on kokonaisuudessaan poistettu mun kalenterista, enkä saa järjestää ohjelmaa. Toiveita sain esittää ja kertoa jos on jotain, mitä mahdollisesti itse halusin tehdä. Annoin kuitenkin vapaat kädet ja täyden luottamuksen poikaystävälle, vaikken osannut koskaan suurimissa haaveissanikaan kuvitella mitään näin mielettömän 
h u i k e a a!

Aamulla mut herätettiin onnittelu-serenaadilla ja sain aamupalan sänkyyn, kuten synttärisankarin kuuluukin, hihi. Tämän ja satojen kysymysten jälkeen mulle ei päivän ohjelmasta paljastettu mitään. Yhtään mitään. Suorastaan hermoja raastavaa tälläiselle kontrollifriikille, joka on kokoajan ajassa kiinni ja ohjat omissa käsissä, hah. Lähdimme ajamaan kotoa keskustaan ja arvuuttelin matkalla kohdettamme, jonka pian arvasinkin suuresti yllättyneenä!

”Ensimmäisenä etappina” saavuimme parhaan ystäväni Heinin luo
aamuteelle. Tunnelma oli lämmin ja naurua riitti vedet silmissä. Mun nauru tuli
puoliksi varmaan siitä hysteerisestä jännityksestä, kun mulle ei
suostuttu kertomaan yhtään mitään. Enkä taida vieläkään olla varma, tykkäänkö yllätyksistä enää ollenkaan, hah. Heinin kanssa ollaan aina pähkäilty miten näiden vuosien aikana emme ole saaneet yhtäkään onnistunutta yhteiskuvaa meistä ja lahjaksi lähdimme loskasäähän kuvailemaan! Sää ei räntäsateellaan lämmittänyt aamulla vaivalla väsättyä leijonanharjaa, mutta ammattikuvaajamme lahjoilla saimme ainakin yhden onnistuneen otoksen seuraavalle kymmenelle vuodelle, jonka aikana saadaan liuta vain muistojen arkistoihin säilöttäviä ei kenenkään silmille- selfieitä, hihi.

Poikaystävän kännykkä piippaili kokoajan ja Facebook sekä Whatsapp kävi kuumana. Oli selvää että sovittiin aikatauluja ja meidän ilmestymisiä, mutta mä en saanut irti tiedomuruakaan. Heinikin toivotteli ”Hauskaa loppupäivää” huijatessaan ettei tiennyt hänkään mitään tulevasta. Say no more, mua vedettiin aivan 6-0.

Mut istutettiin taas iloisena autoon ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Ajaessamme Turun keskustaan ja jokirantaan, aloin pikkuhiljaa aavistaa että saatamme päätyä Tiirikkalaan, ja sinnehän me. Toivoin lämmintä kupposta kahvia, se 50 metriä tossa säässä oli ihan liikaa tän synttäriprinsessan luukille, joka määränpäässä muistutti lähinnä kiharakarvaista rottaa.

Kivuttiin yläkertaan ja poikaystävän kuikuillessa taaksepäin arvasin, että täälläkin saattaa olla joku, joka mun pitäisi tunnistaa. Vastassa kukkapuskan kanssa seisoi ystäväni Minea ja itkuhan siinä meinasi tulla. En kestä miten ihania ihmisiä mun elämässä on ♥ Tiirikkalassa taas höpöteltiin ja naurettiin. Vaihdettiin joulun ja tulevan vuoden kuulumisia ja koitin taas Minealtakin udella, mitä mun päivä tuo tullessaan. Ei toiminut. Joka paikkaan mun käskettiin ottaa mukaan pelkästään itseni sekä kamera. Onneksi, sillä kyllä näin unohtumaton päivä oli ikuistettava! Näitä kuvia katsellessa liikutun uudestaan miten paljon poikaystäväni oli nähnyt vaivaa syntymäpäiväni eteen, tuskin käsitän koskaan ♥ Ja miten kaikki parhaat ystäväni onnistuivat poikaystäväni lisäksi olemaan niin hiiren hiljaa asiasta…

Hyppy autoon. Matka jatkuu ja maisemat vaihtuu. Autossa multa tiedusteltiin alkaako olla nälkä. En tajunnut tämän olevan piilokysymys seuraavalle kohteelle. Mutta aavistin ettei kahta ilman kolmatta, joten parhaimman tytön oli myös aivan pakko olla tässä päivässä tavalla tai toisella jotenkin mukana… hihi.

Sehän se oli. Kauan ja hartaasti vain suunnittelu-asteelle edennyt yhteinen pariskunta brunssi kävi viimein toteen. Essi oli poikaystävänsä kanssa loihtinut ihan jäätävän gourmet- brunssin meille ja mä liikutuin taas. Itkin siis yhtenä elämäni onnellisimpana päivänä kuin pieni lapsi. Oli herkkua jos jonkun näköistä, antaa kuvien puhua puolestaan! Tässä vähän allekirjoittanutta taas huikookin, niin nää herkkukuvat ovat ihan nappi juttu tähän väliin! Tottakai piti vetää ruokaöverit, koska silmät syö aina niin paljon enemmän kuin vatsa. En tiedä millä ylistyssanoin vielä mun ystäviä voin kehua, poikaystävälle kuuluukin sitten ihan oma aariansa. Tää oli ihan mieletön päivä ja miten tähänkin brunssiin oli nähty niin hurjasti vaivaa. En voi olla muuta kuin onnesta soikeana!! Kiitollinen, siunattu, onnellinen ♥

Aika kului aivan liian nopeaan ja taas piti jatkaa matkaa. Mulle ei taaskaan kerrottu mitään. Ylläri. Kaasu pohjaan ja jossain vaiheessa tajusin, että ollaan matkalla mun äidin luo. Siellähän se mama odotti mun isovanhempien, sekä kahvipannun kera. Edes mun äiti ei ollut paljastanut mulle mitään! Äiti on ehkä maailman huonoin valehtelija sen velmusta ilmeestä paistaa kilometrien päähän, jos se koittaa huijata. Mä tiesin ettei tämäkään vielä ollut viimeinen kohteemme ja lähdimme kahvin jälkeen taas liikkelle. Äiti oli suuntaamassa ystävänsä juhliin, joten lähdimme pois tieltä, minä taas äärimmäisen kiitollisena, että mulle erittäin läheinen ja tärkeä äitikin oli otettu tähän päivän kulkuun mukaan ♥

Auto tuntuikin jo lähinnä kodilta ja mun kysymystulvakin taisi rauhoittua pikku hiljaa. Tiesin ettei kotiin mentäisi yöksi, mutta minne sitten? Ajettiin Naantaliin ja käännyttiin risteyksestä ’Naantalin kylpylä’. ”Mitä me täällä tehdään, miks me täällä ollaan?” Kassit mukaan takapenkiltä ja sisälle. Poikaystävä vastasi kierrellen kysymyksiin eikä mennyt respaankaan sisäänkirjautumaan, joten mitä hittoa me täällä sitten tehdään? Hysteerisesti nauroin ja koitin voimahalailla poikaystävääni, kunnes hänen selkänsä takaa näen, että paikalle kävelee poikaystäväni äiti, sekä oma äitini. Mun sydän jätti lyönnin välistä. Ilmeeni olisi ollut kuvan arvoinen. Taisin taas kauniiseen tyyliin kysyä: ”Mitä hittoa te täällä teette?”. Äitini oli juuri huijannut menevänsä ystävänsä luokse ja mistä anoppini ilmestyi? Mä olin jotenkin niin äärettömän onnellinen nähdessäni heidät. Mulle kerrottiin, että yövymme hotellissa, mutta sitä ennen menemme porukalla ravintolaan syömään. Ihanaa. Huikea loppuilta.

Mä olen sanaton. Mun sanat ja niiden suoltaminen näppäimistön kautta ruudulle ei näin suuressa kiitollisuudessa, liikutuksessa, onnessa ja rakkaudessa ole mitenkään mahdollista. Mun päivästä tehtiin ikimuistoinen. Se oli paras syntymäpäiväni ikinä. Mitä niin hienoa mä olen tehnyt, että olen tuollaisen aarteen löytänyt elämääni. Suurin ja kaunein kiitos kuuluu ehdottomasti rakkaalle poikaystävälleni. Tulen tätä päivää muistelemaan lämmöllä, ilolla ja rakkaudella aina. Kuvien ja muistojen myötä ikuisesti. En olisi suurimmissa haaveissanikaan koskaan kuvitellut saavani kokea näin järisyttävää syntymäpäivää. Kaikki rakkaat yhdessä, samassa päivän paketissa. Kiitos mun rakkauden, jolla on ihan mieletön kekseliäisyys ja halu yllättää mut näin ikimuistoisen ihanasti ♥

Ihanaa sunnuntai-iltaa!
Toivoo maailman onnellisin tyttö 26v.

Pauliina

8 vastausta artikkeliin “Kolmannen päivän tyttö”

  1. Kiitos ihanan huomaavaisen poikaystäväsi, joka ideoi ja järjesti sinulle ihanan synttäripäivän. Se tulee varmasti olemaan yksi parhaimmista muistoistasi. Oli ihanaa saada olla mukana…Rakkaudella äiti

    • Oiiii niimpä äiti! ♡ Ja jeeeee, vaikeuksien kautta voittoon, osasit kommentoida, kiitos, huippua 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta