No niitä uusia kokemuksia

Nyt se on tehty. Meinaan se lupaus murtomaahiihdosta. Olen aiemmin blogissa kertonut, että olemme maaliskuun lopussa matkaamassa Leville ja poikaystäväni on intohimoinen hiihtäjä. Mua ei ladulle ole saanut koulussa pakollisen hiihtämisen jälkeen ja joka sekuntia suksien päällä olen lähinnä vain inhonnut. Multa katoaa kauniiden ja satumaisten maisemien katselu kokonaan, kun hikiveripäissäni koitan saada moisia puun palasia liikkumaan ladulla eteenpäin. En ole koskaan ymmärtänyt lajin hienoutta ja sitä nyt lähdetään positiivisin mielin etsimään. Uskoo ken haluaa, haha.

Mä en ole koskaan ollut hiihdossa hyvä, mikä varmasti juontaa juurensa tähän viha-viha suhteeseen murtomaahiihtoa kohtaan. Ajatus kuullostaa hienolta; hiihtää sulavasti luistellen kauniissa, lumen peittämissä maisemissa, joissa auringonpaiste kimaltaa lumen pinnalta suoraan kasvoihisi ja saat lenkin aikana upean ja heleän päivetyksen. Totuus on jälleen tarua ihmeellisempää ja huomattavasti karumpaa. Musta ei Aino-Kaisa Saarista saa, vaikka kuinka voideltaisiin vaikka vaseliinilla tämän tytön suksen pätkät. Kaisa Mäkäräisenkin ampumahiihtokin houkuttaa vaan sen ampumisen suhteen. Totuus tässäkin on se, että jo muutaman kilon lisäpaino ja epäkäytännöllisyyden tunne pilaisivat taas lenkkini. Tunnen jo nyt sen liika vaatemäärän tuottamat hikikarpalot pitkin vartaloani ja takaraivossa sointuu oma hiirimäinen ulinani joko kylmyydestä, kuumuudesta tai hiihdon vaikeudesta. Sympatiat tässä kohtaa hyvinkin pitkäpinnaiselle poikaystävälleni. Mutta Yölintua lainaten: ”Sitä saa mitä tilaa”.
Retkestä tulee varmasti ikimuistoinen.

Hiihdosta lyhyesti lajina: Hiihto kehittää kokonaisvaltaisesti kehoa ja hengitys- sekä verenkiertoelimistön toimintaa. Hiihdossa kehittyvät myös lihaskestävyys ja tasapaino. Tehokkaana liikuntamuotona hiihto on nivelystävällistä, vaikka kuormittaakin isoja lihasryhmiä jaloissa ja käsissä sekä vatsa- ja selkälihaksia. Hiihdosta saa muodostettua helposti intervalli- tyyppisen harjoituksen, jossa ylämäessä syke- ja rasitustaso nousevat, kun taas alamäessä ne laskevat. Intervalli- tyyppinen harjoitus on loistava tapa parantaa aerobista kestävyyttä ja energiankulutus sekä rasvan kokonaiskulutus lisääntyvät.

Tämä on siis ihanan lumisessa Levin maisemassa suurinpiirtein ainoa kunnon aerobinen liikuntalaji, mikäli haluaa sellaista viikon aikana harrastaa. Paikalta löytyy myös kuntosali ja onhan lumikenkäilykin mahdollista, mutta harmittaako mua jälkeenpäin, jos en edes kokeile moista lajia?

Ja vastaus on ei. Mutta mä olen silti päättänyt skarpata ja kokeilla hiihtoa. Mä tiedän, että mun tapauksessa mulla on ol-ta-va hyvät välineet, muuten homma jää ensimmäisille metreille. Sen verran välineurheilijaa minussa on, että kun lähdetään jotain tekemään, niin tehdään se sitten kunnolla. Moni meidän porukasta on ilmaissut hiihtävänsä viikon aikana 100km. Jessus mikä määrä! Ei voi muuta sanoa kun hattua nostaa! Mä jätän omaksi tavoitteeksi 100m tai edes hiihtovarusteiden päälle pukemisen. Jo tähän vaaditaan skarppia ja tietynlaista valmistautumista, kuten urheilijalle ominaista yleensä on. Tsemppipuheet ja valmistautumisrituaalit täytyy miettiä valmiiksi. Muuten suoritus on pilalla.

Sarkasmi sikseen. Hiihto on erittäin hyvä ja kehittävä laji, joka siis kehittää koko vartaloa ja parhaimmassa tapauksessa rauhoittaa mieltä, kun maisemana on luminen ja aurinkoinen Levi ja Luvatun maan yllätykset. Pahimmassa tapauksessa mä kävelen takaisin mökille tai tulen pulkalla. Sukset ovat jääneet minne mun hermotkin ja ladunpilaajana saan monia erittäin paheksuvia katseita ja huutoja kanssa liikkujilta, joka tietysti vain nostattaa tunnelmaani.

Mutta tämähän kuullostaa aivan huikelta kokemukselta, jolle minä olen aina avoin ja vastaanottavainen! Uudet kokemukset ovat avartavia ja upeita ja niihin pitää suhtautua positiivisella mielenkiinnolla ja seikkailunhalulla…

…Tai sitten voi jäädä mökkiin mussuttamaan suklaata, pysyä tyynenä ja lämpimänä sekä kuunnella muiden tarinoita hiihtoreissuilla tapahtuneista jutuista. Sitähän varten äänikirjatkin ovat. Ne saavat sinut tunnelmaan, kuin itse olisit ollut mukana, mutta kuitenkin jossain aivan muualla.

Mitä tunteita muilla on hiihdosta? Ihanaa kun on talvi ja pääsee hiihtämään? Vai viimeiset kokemukset koulusta traumatisoineet ja laduilla luistelu jäänyt sikseen?

Pauliina

4 vastausta artikkeliin “No niitä uusia kokemuksia”

  1. Hahaha mahtava postaus! Ite oon ihan samaa mieltä hiihdosta, enkä suksien päälle ookkaan hypänny peruskoulun jälkeen! 😀 mahtava tapa kirjottaa, täytyy pistää tää blogi talteen! 🙂

    • Ihana kuulla, KIITOS! 😀 Tervetuloa mukaan! Tuntuu että monella on traumat koulun hiihdosta, joten pitäisikö siellä vaan lopettaa hiihtäminen kun kukaan ei enää hyppää suksille 😀

  2. Hahah ! mä haluan sit kuva JA video materiaalia kun sä oot hiihtokamat päällä ladulla ja pääset viel eteenpäinki suksien kans 😀 jos pääset.. se voi olla et jäät kuitenkin sinne mökille sen suklaan ja peiton kans 😀

    • Hahah AIVAN VARMASTI! Täytyy ikuistaa myös itselle todisteeksi, jos joskus sattuu epäilemään kykyjään 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta