Juoksijan dilemma

Mä käytän sykemittaria juostessani ja olen todennut sen erittäin toimivaksi lenkkikaveriksi. Olen innostunut juoksusta nyt viime syksyn jälkeen tosissani ja se on noussut lempi urheilulajikseni ylitse muiden. Käytän tällä hetkellä Garmin Forerunner 210 -sykemittaria, joka on näppärä sisäänrakennetun GPS:nsä vuoksi ja kestää vettä, joten sekään ei enää ole tekosyy olla lähtemättä lenkille, ettei sykemittari kestä. Ei ole olemassa huonoa säätä, vaan huonot varusteet.

Olen todennut sykemittarin loistavaksi treenikaveriksi, sillä haluan tarkkailla sykkeitä ja päämääräisellä juoksulla pysyn paremmin kartalla tavoitteisiini pääsemisestä. Oma sykealueeni juostessani tulisi pysyä 156-168/lpm/min, jotta tuloksellisuus täyttyy. Tuossa välissä kun se juoksun aikana pysyy, niin kestävyyskunto kehittyy. Sykealueet määräytyvät henkilökohtaisesti oman maksimi -ja leposykkeen sekä tavoitteen mukaan.

Mä olen ottanut nyt myös juoksuohjelman mukaan harjoitteluuni, jotta kilometrien säntäilyssä pysyy joku järki mukana. Mulla usein innostuksissani lähtee hiukan lapasesta ja sitten mennään tuhatta ja sataa ilman määränpäätä kun tuntuu vaan niin hyvältä! Nyt kuitenkin juoksuohjelmani myötä on helpompi pysyä kartalla missä mennään, kuinka kovaa ja millaisilla sykkeillä. Tällä hetkellä mun tavoite on juosta 10km reippaasti alle tunnin. Isäni kertoi juosseensa parhaimpina aikoinaan kympin 39 minuuttiin, joten siinä riittää kirittävää. Jokusen mailin saa tämä tyttö näissä kengissä kirmata, jotta tuo aika saataisiin kiinni.

Nyt paljon juosseena oon huomannut, että kestävyyskunto ja hapenkuljetuselimistö ovat huomattavasti kehittyneet, mutta ongelmana on edelleen hieman liian vähäinen kehonhuolto. Tämän suhteen mä olen monesti luvannut itselleni, että kehonhuollon kanssa pitää tsempata ja iltaisin venyttelen. Hei huuto ja omena niille lupauksille! Tässä riittää parantamisen varaa, ja juostessani huomaan yleensä pohkeiden olevan jumissa, jos edellisellä viikolla olen laiminlyönyt kehonhuollon. Muuten juoksu kulkee todella kevyesti ja keho palautuu nopeasti, on hieno huomata kehittyvänsä!

Kaikista tavoitteista ja sykealueista huolimatta mä olen edelleen fiilisliikkuja. Sillon kun harjoitellaan, niin sillon mennään kunnolla ja merkataan ylös sykkeitä. Niin ei kuitenkaan ole aina. Mä halua urheilussa ja rakkaus-lajissani pitää mukana fiiliksen ja nautinnon. Ennen kaikkea tuon nautinnon! Mulle on työpäivän jälkeen vapauttavaa päästä tekemään omaa treeniohjelmaa tai juoksemaan kilometrejä juoksumatolle ja tehdä se yhdessä poikaystävän kanssa. Vaikka treeniohjelma olisikin noudattamisen arvoinen, suosittelen kuuntelemaan omaa kehoa ja sen sanomaa. Jos kroppa tuntuu tukkoiselta, lihakset tai mieli on väsynyt, kannattaa panostaa palautumiseen, jotta keho saa levätä ja valmistautua seuraavaan treeniin. Levossa keho kehittyy.

Pauliina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta