First reveal: Paunen Oloblogit – lehdessä!

Tässä se on! Upouusi mielenkiintoinen ja tyylikäs Parhaat Oloblogit -lehti, josta löydät paljon juttuja kauneudesta, muodista, hyvästä olosta, terveydestä ja liikunnasta. Viime vuoden loppupuolella mua lähestyttiin ja kysyttiin haluaisinko mukaan tekemään uutta lehteä. Vastaus oli todella yksinkertainen ja tuli kuin apteekin hyllyltä: ehdottomasti haluan!

Mun osuus on tuolla liikunnan puolella ja käykääpäs kaupan lehtihyllystä nappaamassa oma kappaleenne luettevaksi, niin tiedätte millainen mun osuus oli! Olen itse todella innoissani tästä jutusta, ja tämän vuoksi me räpsittiin kuvia kuvaajani kanssa pikkupakkasilla pienissä vaatteissa. Mahdollisuus osallistua lehden tekemiseen oli ihan mieletön minulle sekä pienelle blogilleni. Rakastan uusia kokemuksia ja tämähän oli juuri sitä! Saimme jokainen koota lehteen omannäköisen jutun, jonka ammattilaiset taittoivat mielettömän mageeseen muotoon kuvineen kaikkineen. Olen itse erittäin ylpeä omasta jutustani, kokonaisuus on todella upea!

Ennen kuin posti ehti kolahtaa oman laatikkoon, olin jo etukäteen iskenyt silmäni lehteen lehtipisteessä, joten tämän pinkin pirteyden ohi ei kassoilta kovin helposti pääse, joten käykää nappaamassa omanne, ja tulkaa kertomaan mielipiteenne! Haluaisin kovasti kuulla niitä! Itse bongasin lehden ison marketin lehtipisteestä kassoilta. Pikkumarketeistakin kuulemma löytyy, ja lehdessä hirmusti juttua mitä en itsekään ole etukäteen nähnyt tai tiennyt ja hirmusti vinkkejä kevättä ajatellen, jotka minä ainakin laitan talteen. Lehdestä löytyy kaiken ikäiselle jotakin ja bloggareitakin on ihan joka ikäluokasta, mikä tekee lehdestä tosi monipuolisen!

Eikö ole huikeaa? Mä olen lehdessä! Itse olen ainakin tosi innoissani koko jutusta, tulkaa kertomaan mitä piditte lehdestä, tai mun jutusta! 
Hauskaa perjantaita kaverit ♥

Pauliina

16 vastausta artikkeliin “First reveal: Paunen Oloblogit – lehdessä!”

    • KIITOS ihana Tiina ♥ Sunkin juttu oli ihan sun blogin näköinen! Jopa mun poikaystävä lehteä selatessaan tunnisti sun blogin (hehkutin sille sun edellistä tsemppaavaa ja kaunista kommenttia jonka laitoit 😉

  1. Moikka, oli ilo tutustua sinuun ja blogiisi Oloblogit-lehden kautta! Olit kirjoittanut inspiroivan jutun ja kuvat oli ihan kymppejä! Minunkin juttuni löytyy samaisen lehden sivuilta. Oli kiva päästä mukaan tekemään neitsytlehteä.

    • Moikka Teija! Kiitos kivasta kommentistasi! Itsekin luin koko lehden läpi ja selailin blogeja, oli ihana nähdä miten erilaisia ja mielenkiintoisia blogeja lehti sisälsi! Itsekin pidin blogistasi, kotisi on aivan äärettömän kaunis ja klassinen ja makumme kohtaavat kyllä aivan täysin!

  2. Hei selailin tänään tuota lehteä, ja voi kuinka mukavaa, että sinäkin olit mukana lehden teossa.:) En ennättänyt vielä lukemaan juttuasi, mutta nytpä taidan tästä lähteä venyttelemään tuonne sohvalle ja lueskelemaan juttuasi!:)

    • Lehteä oli kyllä tosi inspiroivaa tehdä, uusi kokemus ja hauska sellainen! 🙂 Kerro sitten mitä mieltä olit lehdestä tai mun jutusta kun olet ehtinyt lukaista! Ihanaa perjantai iltaa Satu ♥

  3. Mulle tuli tosi hyvä mieli sun jutusta. Sinun hymy on tarttuva. Onneksi olkoon, on tää kyl mahtava juttu <3

    • Kiitos samoin Tania! ♡ Juttusi kauneudesta oli monipuolinen ja kuten sanoit, paljon muutakin kuin pelkkä ulkokuori! 🙂

  4. Mä just luin yhdestä blogista kommentteja liittyen tähän lehteen ja tuli sellanen wtf-fiilis, eikö teille kirjoittajille siis maksettu materiaalin tuottamisesta mitään? Eikö se tunnu jotenkin.. hmm.. hyväksikäytöltä? Lehti kuitenkin maksaa ja mahdollisesti tuottaa voittoa jollekin taholle.. Ja bloggaajat kirjoittavat ilmaiseksi juttuja? Jotenkin hullunkurista. Onhan toi varmaan hyvä mahdollisuus saada omalle blogille näkyvyyttä, mutta silti, ilmaista työvoimaa. En tiedä voiko asiaa verrata blogimainontaan, mutta en mä ainakaan blogissakaan ilmaiseksi mitään mainostaisi, vaikka siinä kuitenkin on vähemmän hommaa, kun kokonaisen lehtijutun kirjoittamiessa, kuvaamisessa jne.

    Toki siis varmaan hieno juttu päästä lehteen, mutta jotenkin "pelottavaa" että meneekö tämä tähän, bloggaaja tuottaa materiaalia ilmaiseksi (tai halvalla) ja viestinnän ammattilaiset joutuvat siksi tinkimään palkkatasostaan tai jopa menettävät työpaikkoja. En siis halua mitenkään kritisoida, olisi vaan kiva kuulla lehteen kirjoittaneen mielipide.

    • Kiitos Riikka kommentistasi, on hyvä että ihmiset ottavat kantaa ja kertovat mielipiteitään. Kun mua pyydettiin mukaan kirjoittamaan juttua lehteen, olin kirjoittanut nykyistä blogiani noin kuukauden. Aloitin blogin uudelleen kirjoittamisen, koska kirjoittamiseen oli kaipuu ja olen aina rakastanut valokuvaamista. Blogia kirjoittaessani en koe, että teen sitä rahan vuoksi, vaan sen vuoksi että pidän siitä. Tämä on minulle rakas harrastus ja tekisin tätä jokatapauksessa, maksettaisiin siitä minulle tai ei. En koe, että minua on hyväksikäytetty kun en saanut lehden tekoon osallistumisesta rahallista korvausta, koin sen lähinnä kokemuksena itselleni. Olin iloinen kun pientä blogiani pyydettiin mukaan printtiversioon ja koin sen myös haasteena itselleni, miten osaisin sen toteuttaa. Bloggaaminen ei ole työni, vaan harrastukseni ja juuri tätä kautta en koe, että minulle tulisi maksaa harrastuksestani. Tottakai lehteen valittujen kuvien ottaminen vei omaa ja kuvaajani aikaa, mutta kuvaamme paljon, oli tarkoitus sitten kuvaaminen omaan blogiini tai pyydettyyn julkaisuun.
      Mulle oli tiedoitettu etukäteen, ettei jutun tekemisestä makseta rahallista korvausta, vaan palkkiona oli näkyvyys lehdessä. Jokainen osallistuja siis tiesi etukäteen ettei tästä makseta mitään. Uskon, että jokainen mukana ollut bloggari ei olisi lähtenyt mukaan jos kokisi tulleensa hyväksikäytetyksi, sillä ehdot olivat tiedossa jo ennen suostumista.

      Myös juttuni PT:n ammatista on nykyään hyvin pinnalla ja siitä puhutaan paljon, halusin omalla tavallani tuoda esille millainen personal trainerin ammatti on. Monet mieltävät sen kuuluvan kilpaurheiluun tai verenmaku suussa pinkomiseen, joten kirjoituksellani halusin tuoda esiin, ettei näin ole, vaan personal trainereita löytyy paljon erilaisia ja jokainen voi tästä PT valtamerestä löytää omille tarpeilleen sopivan treenarin, jonka kanssa kemiat kohtaavat.

      Omasta näkökulmastani yhden lehden julkaisu ei vie kenenkään ammattilaisen paikkaa työmarkkinoilla, koska me olemme kuitenkin "vain" bloggareita ja ammattilaiset ovat alansa huippuja, joten meitä ei voida edes verrata 😀 Viestinnän ammattilaiset ovat kuitenkin käyneet juttumme läpi ja osallistuneet lehden tekoon. Mua lähinnä pelottaa blogimaailmassa se, että kaikesta on nykyään pakko saada rahallista korvausta. Ymmärrän hyvin henkilöt, jotka tekevät tätä työkseen, tottakai he haluavat työstään maksua, jokainen päivätyöstäänkin haluaa. Minä teen tätä harrastuksena ja minua pelottava asia on rahan arvon nostaminen kaikkeen, eikö mitään voisi enää tehdä "just for fun", vaan kaikesta pitää aina saada rahaa, jotta jotain viitsisi tehdä. Palkkioksi tästä kaikesta minulle jäi onnistunut fiilis jutustani ja printtiversio, joka säilyy vielä niihinkin päiviin asti kun blogini on jo historiaa.
      Kiitos tästä näkökulmasta, mun mielestä on hyvä tuoda asioita esille, jos ne askarruttaa! 🙂

    • Kiva että jaksoit vastata noinkin kattavasti, oli kiva kuulla kantasi asiaan. Varsinkin kun tähän asti olen kuullut mielipiteitä ainoastaan bloggaajilta, jotka ovat kieltäytyneet jutusta siitä syystä, että siitä ei makseta palkkiota.

      Mäkin kirjoitan blogia ihan vaan harrastuksena, mutta mielestäni silti omasta työstä on hyvä saada korvausta, jos joku toinen siitä hyötyy. Mielestäni "blogimaailman markkinat" vääristyvät, jos joku toinen vaatii (ja saa) työstään korvausta kun taas joku toinen (ehkä tietämätön) mainostaa "ihan omaksi iloksi" koska bloggaaminen on ainoastaan harrastus. Tämä tuli siis mieleen tuosta kommentistasi liittyen siihen, että kaikesti on nykyään pakko saada rahallista korvausta. Tietenkin omaa blogia saa (ja pitääkin!) kirjoittaa ihan harrastuksena, mutta siinä vaihessa kun joku ulkopuolinen taho hyötyy asiasta, olisi mielestäni kohtuullista saada työstä edes jokin korvaus. Toki tämä nyt meni vähän ohi aiheen, kun ei tätä lehtiasiaa ehkä suoranaisesti voi verrata blogimainontaan. Mutta pointtina, jotenkin pelottaa ajatus siitä, että tietämättömiä tai esimerkiksi nuoria aloittelevia bloggaajia käytetään mainostajan taholta "hyödyksi" jos nämä eivät osaa vaatia oikeuksiaan (eli tässä tapauksessa korvausta työstä).

    • Sulla on ehdottomasti hyvä pointti tähän ja en myöskään hyväksy hyväksikäyttöä, jos se sitä olisi. Nykyäänhän blogimaailma on erittäin hyvä kanava mainonnalle ja yleensä myös edullisin vaihtoehto. Blogimainonta kasvaa kokoajan ja tekee suosiotaan suuremmaksi niin bloggareiden kun yritystenkin osalta ja jokaisen on hyvä tietää pelisäännöt sekä määrittää omat rajansa ja tarkoituksensa.
      Mä lähdin mukaan, koska en kokenut tämän olevan hyväksikäyttöä, vaikken selkeetä rahaa tästä saanutkaan. Koen että lehden omaksi saaminen ja siinä oman blogini näkyvyys olivat tässä kohtaa minulle riittävät palkkiot ja tottakai kuvat jotka jäävät omaan käyttööni aina. Niistä jää hieno muisto, eikä suurinta osaa kuvista tulisi koskaan otettua, jos tätä blogia ei olisi 🙂 Myös etukäteen ilmoitetut ehdot ja säännöt tekevät asiasta rehellisen, etten koe mitään hyväksikäyttöä tässä tapahtuneen. Joku tästä rahallisesti hyötyy, kyllä, se on totta, mutta en koe että mun olisi näin aloittelevana bloggaajana hyödyttävä saamalla rahaa, koska kokemuksena ja haasteena omassa blogihistoriassani tämä oli ainutkertainen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta