Mun on pakko treenata

Mä rakastan sitä treenin jälkeistä tunnetta. Sitä rentoa oloa
illalla, kun on päivällä saanut hien päälle ja onnistunut. Joskus
onnistunut ylittämään itsensä, omat tavoitteensa ja omat rajansa. Se
eufoorinen tunne heti treenin jälkeen kun huomasi pystyvänsä, teki
kaikkensa ja voi olla ylpeä omasta suorituksestaan sekä iloinen omasta
kykeneväisyydestään.

Entä sitten kun treeni alkaa maistumaan pakkopullalta, että on vaan pakko
lähteä treenaamaan vaikkei yhtään huvita? Saattaa flunssakin vaivata,
paikat olla kipeänä, lihaksia kolottaa ja mieli on maassa, mutta silti
on vaan pakko mennä treenaamaan. Kipeänä tai loukkaantuneena ei tule koskaan treenata!
     
Monella menee homma jossain vaiheessa överiksi. Yleensä siinä kohtaa
kun kyse on painonpudotuksesta ja tässä kohtaa kunnon laihdutuksesta.
Liian moni aloittaa laihduttamisen ulkonäkökeskeisistä syistä, vaikka
terveyttä edistävää tarvetta ei olisikaan. Jo muutaman kilon
tiputtaminen ylipainoisilla edistää terveyttä ja kannustankin jo pieneen
muutokseen, jos ylipainon kanssa taistelee. Valitettavan usein
laihdutuksesta ja sen ohella treenaamisesta tulee pakkomielle ja kierre,
josta on vaikea päästä eroon.

Laihtuessa
usein sokeutuu omalle vartalolleen ja omalle laihdutukselleen. Omasta
mielestä kiloja ei ole koskaan karissut tarpeeksi ja halutaan laihtua
lisää, kun lähipiirin mielestä homma saisi jo saavuttaa maaliviivaa.
Alussa kiloja karisee helpommin, jonka jälkeen tullaan vaiheeseen, jossa
paino ei liiku mihinkään tai liikkuu hitaasti. Tässä kohtaa moni yleensä
heittää hanskat tiskiin TAI alkaa syödä vielä vähemmän ja treenata
kovemmin. Lopputuloksena ylirasittunut kroppa ja täysin sekaisin mennyt
elimistö. Kun paino alkaa jumittaa, pitäisi jatkaa sinnikkäästi kuten
ennenkin, eikä hosua asian kanssa ja laittaa kehoa äärirajoille nopean
laihtumisen toivossa. Tässäkin vaarana motivaation nopea lasku ja
treeneistä alkaa tulla täyttä pakkopullaa hauskuuden ja hyvän olon
sijaan. Huonossa kunnossa ja pakonomaisuudessa aletaan kärsiä vammoista
ja loukkaantumisista, koska ruokavalio on liian vähäkalorinen ja treeni
liian kovaa. Ei ymmärretä omaa parasta ja jatketa varmalla polulla, vaan
halutaan nopeampaan tahtiin näkyviä tuloksia. Fakta kun vaan on se, että
monia kiloja tiputtaneen painonpudotustahti hidastuu jossain kohtaa, mutta lähtee siitä uudelleen laskuun, jos hommaa
jatkaa järkevästi eikä pakonomaisella puurtamisella.

Merkkejä treenin muuttumisesta pakonomaiseksi:

1. Ei myönnetä
Hehkutetaan
ja puhutaan muille edelleen treenin hauskuudesta ja huikeudesta, vaikka
kotoa lähteminen on yhtä tuskaa. Tsemppi-fiilistä ei meinaa ollenkaan
löytyä eikä treeni tunnu enää miellekkäältä. Vedetään treenit väkisin
läpi ja ajatellaan treenin polttamia kaloreita ja laihtumista edistävää
vaikutusta liiankin kanssa.

2. Unohdetaan levätä
Lepo
on turhaa eikä polta kaloreita -ajatusmalli. Kun lepopäivä koittaa on
silloinkin päästävä liikkumaan ja treenaamaan, jotta kaloreita palaa ja
rasva tirisee. Unohdetaan lepopäivien todellinen merkitys; treeneistä
palautuminen ja kehitys. Laitetaan kroppa vetämään viimeisiään koska
on pakko treenata ja laihtua.

3. Unohdetaan kuunnella omaa kehoa
Kroppa
sanoo seis joko lihasvammojen tai loukkaantumisten myötä, mutta
halutaan silti painaa häntä koipien välissä treenaamaan koska ”kyllä mä
nyt vielä yhden treenin pystyn vetämään”. Pystyt varmaan, mutta kuukauden
päästä tollasella menolla et vedä enää mitään. Paitsi hevoskuurin
kipulääkkeitä. Ja pahimmassa tapauksessa fysioterapiaa vammoista
selviämiseen ja parantumiseen. Yksi tai edes kaksi viikkoa lepoa vamman
tai sairauden sattuessa eivät pilaa kenenkään matkaa omaan
tavoitteeseen! Ylirasituksesta ja suuremmista vammoista (johon tälläinen
pyrkyrimeininki johtaa) kuntoutuminen vievät paljon enemmän aikaa kun
esimerkiksi flunssasta tai polvikivusta kunnolla parantuminen.

4. Ollaan superihmisiä
Ei
mulle nyt mitään tapahdu -asenne. Me ei olla supermiehiä eikä kissanaisia, eikä
paljon muutakaan ihmeellistä. Keho joutuu aina rasitukseen ja lihakset
kovaan työhön treenissä, josta palautuminen vie aikaa. Omat voimavarat
ja kuntotaso lasketaan aivan liian suureksi ja painetaan menemään
huippu-urheilijan tavoin ja luullaan olevamme kuolemattomia. Flunssassa
urheilu voi johtaa sydänlihastulehdukseen ja sitä kautta pahimmassa tapauksessa kuolemaan.
Rasitusvamma voi johtaa tulehdukseen, murtumaan tai kokonaisen lihaksen
repeämiseen. Yhtäkuin leikkaus ja erittäin pitkä toipilasaika. Me ei
olla superihmisiä. Kukaan meistä. Sinä joka luulet olevasi, olet
hemmetin väärässä.

5. Unohdetaan ravinnon merkitys
”Lepopäivinä
voi vetää mitä tahansa kun ensi viikolla sen voi polttaa verenmaku
suussa pois”. Ei muuten ihan. Lepopäivinä kroppa palautuu treenistä ja
tarvitsee rakennusaineikseen laadukasta ravintoa, jotta lihakset
kehittyvät. Ravinnon laadulla on merkitystä myös lepopäivinä eikä ole
missään mittakaavassa järkevää vetää järkyttäviä mättö-övereitä
lepopäivinä, joista tuntee huonoa omaa tuntoa seuraavana. Keho kun
tarvitsee palautuakseen kunnon ravintoaineita ja jos ei palaudu, ei
kehity. Fakta.

6. Morkkis ja itsensä ruoskiminen
Lepopäivinä
vedetyt herkkuöverit halutaan polttaa pikaisesti pois. Ei osata nauttia
herkuista herkkupäivinä maltillisesti ja sallivasti, vaan ajatellaan  Kun en voi treenata, antaudun syömiselle -tyyppisesti. Syy-seuraus
-suhde. Seurauksena ylenpalttinen syöminen, josta seurauksena morkkis,
josta seurauksena pakonomainen treenaaminen. Syy on jokaiselle
henkilökohtainen ja tulisi pohtia itsensä kanssa.

7. Halutaan kokoajan enemmän
Ei
suostuta lepäämään eikä ”tarvita” lepoa. Halutaan laihtua lisää, nostaa
isompia painoja tai mitä ikinä. Ei lepoa = ei palautumista = ei kehitystä.
Uskokaa, tämä on fakta. Jossain kohtaa kun mieli ei tajua rauhoittua,
kroppa laittaa sen rauhoittumaan. Joku paikka hajoaa tai iskee
järkyttävä flunssa-kuume. Tämä on kehon viesti myös sinulle; RAUHOITU.
Kroppa vetää ylikierroksilla ja tulehdukset ovat ainoa (ja kipeä) keino
saada sut pysähtymään. Kuuntele kehoasi ja lopeta kokoajan suuremman ja
paremman haluaminen.

On tuhansia syitä laihduttaa järkevästi. Liikunnan ilon pilaaminen pakonomaisuudella ei ole yksi niistä. Laihduttamisessa ravinnon merkitys on 80% ja liikunnan 20%. Laihdutuksen A ja O on ruokavalio. Ei kannata piinata itseään liikkumaan kuluttaakseen suklaalevyn kaloreita vaan kannattaa satsata syömisen järkevöittämiseen ja nauttia urheilusta, pakonomaisen kalorinkulutuksen sijaan. On turhauttavaa vetää itsensä piippuun treeneillä ja tehdä siitä itselleen pakkosuorittamista. Laihdutuksessa kannattaa oma energia keskittää laadukkaaseen ravintoon ja nauttia sekä riemuita liikunnan ilosta. Satunnaisilla herkkupäivillä on turha itseään rankaista! Jos joskus treenatessa sattuu haaveri, kannattaa siitä kuntoutua kunnolla, eikä ajatella kykenevänsä puolikuntoisena kaikkeen. Heikkoutta ei ole tunnistaa omat rajansa!

Pauliina

3 vastausta artikkeliin “Mun on pakko treenata”

  1. Hyvä juttu. Esimerkki tuli just viimeisimmässä Jutta ja superdieetit (…älä kysy… :D) jaksossa, jossa dietti pistettiin poikki, koska äijä alkoi palamaan loppuun. Ja munkin pitäis olla jo höyhensaarilla, vaan tässähän sitä. Ei mennyt päivä ihan putkeen, mutta kokonaisuutena ok.

    • Kiitos! 🙂 Hyvä että tuollaisessakin nopen painonpudotuksen ohjelmassa on osattu laittaa stoppi, vaikka se treenaajaa varmasti harmittaakin, mutta jälkeenpäin varmasti huomaa että se oli paras ratkaisu treenaajan terveyttä ajatelle. Niin henkistä kuin fyysistäkin 🙂 Loppuun palaminen urheilulla ei ole kenenkään To do- listalla, vaan treenistä tulisi juuri nimen omaan nauttia! 🙂

    • Kyllä se itsekin oli tyytyväinen loppuviimeksi ratkaisuun, sillä kuitenkin alle vuoden vanhan muksun isä jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta