Kiire, kiire, kiire – stressin vaikutus painoon

Mun on pakko lukea. Mun on pakko postata. Pakko kirjoittaa, pakko tehdä töitä. Ainakin 17h päivässä. Pakko leikkiä lapsen kanssa. Pakko juoda paljon vettä. Pakko syödä terveellisesti. Pakko olla ilman karkkia. Pakko urheilla.  
Pakko on sana, joka pilaa aivan kaiken.
Äsken mainitsemani asiat ovat mun jokapäiväistä elämää. Rakastan elämää mun perheen kanssa, rakastan sitä yli kaiken. Rakastan mun pientä lasta ja temmellystä hänen kanssaan. Rakastan nukahtaa poikaystäväni viereen ja herätä suukkoihin aamulla. Rakastan urheilua, rakastan hikeä ja sitä, kun saan laittaa itseni koville sekä ylittää itseni. Rakastan terveellistä elämää ja mun blogia. Rakastan kirjoittamista ja opiskelua, kunnianhimoista tiedon hankintaa ja itseni kehittämistä.
Miksi nyky-yhteiskunnasta on tullut yksi stressin paratiisi ja nykyään kaikki on pakko tehdä tai ainakin pitää tehdä?

Stressillä on tutkittu olevan vaikutus painon junnaamiseen ja painon nousuun. Painon nousuun epäsuorasti liikunnan vähenemisellä stressin alla. Stressi tunnetusti myös häiritsee levollista unta,
ja vähäisen unen on todettu nostavan painoa. Nykypäivänä stressi ei ole enää vain hetkellinen reaktio, vaan osalle meistä vuosia kestävä taakka, jolloin korkea kortisoli ylläpitää korkeaa verensokeria. Verensokerin noustessa, myös insuliinin eritys kasvaa. Näin ongelmaksi muodostuu insuliiniresistenssi, jota stressi ja pitkään koholla oleva insuliini aiheuttavat. Insuliiniresistenssi on tila, joka lihottaa ja kerää rasvaa. Etenkin keskivartaloon ja yläselkään.
      Kortisolin, eli stressihormonin tärkein tehtävä on pitää veren
sokeritaso riittävän korkeana stressitilanteiden aikana. Kortisolin
alkueräinen tehtävä on ollut suojella meitä villieläimen hyökätessä ja sen avulla elimistö on saanut
energiaa pakenemiseen. Tämä stressireaktio antaa hetkellisesti voimaa, syke kiihtyy, verenpaine ja verensokeri nousevat. Kun taas ruoansulatus ja sukuhormonien tuotanto lakkaa ja elimistö purkaa hetkellisesti rasvaa energiaksi.

Jos kortisolitasot ovat kunnossa, heräämme aamulla virkeinä ja levänneinä. Kortisolin eritys vähenee päivän
mittaan ja on alhaisimmillaan keskiyöllä, kun nukumme. Kun kortisolirytmi häiriintyy tai kääntyy ympäri, on se herätessä matala, jolloin olemme hyvin väsyneitä ja virkeimmillämme illalla.

On myös tutkittu, että stressi on yhteydessä lihavuuteen siten, että jotkut reagoivat
stressaantuneeseen oloon syömällä tai juomalla enemmän. Tähän ryhmään kuuluvat syövät yleensä suklaata, makkaraa, pizzaa ja hampurilaisia sekä
käyttävät alkoholijuomia tavallista enemmän, jotka johtavat liialliseen energian saamiseen ja tätä kautta lihomiseen.

Mikä meidät ajaa tähän tilanteeseen, että on kokoajan jotain pakko? Tuntuu, että nyky-yhteiskunnassa ei voi koskaan lomailla tai ainakin lomalla tulisi puuhata jotain superübertehokasta ettet tuntisi itseäsi todella laiskaksi. Työpaikoilla kisataan kuka tekee eniten hommia ja pisimpiä päiviä? Olenko luuseri, kun en tee hommia kuten muutkin? Ajatukset tekemisessä 24/7, ilman ensimmäistäkään hengähdystaukoa.
      Stressiä ei oteta nykypäivänä vakavasti, eikä siitä johtuvaa uupumusta. Itse molemmat kokeneena voin kertoa, ettei ole helppoa selittää olevansa uupunut, kun suurin osa kuulijoista ajattelee: ”toi on vaan laiska”, kun taas ihmiset, jotka todella tuntevat minut, eivät osaisi laiskaa ja mua yhdistää ikinä, edes samassa lauseessa.

Asioita, joita tykkää tehdä, joita rakastaa, pitäisi vaalia sillä aidolla halulla, motivaatiolla ja ilolla. Mä en ole valmis luopumaan yhdestäkään mun rakastamasta asiasta sen vuoksi, että on pakko tai pitää tehdä. Mä tahdon aina sanoa, että mä teen, koska mä itse haluan. Itselleen voi kehittää tuolla pakonomaisuudella hirveän stressin ja oravanpyörän, josta on todella vaikea päästä irti. Siihen on niin helppo hypätä takaisin, mutta uudelleen irtipääseminen on taas entistä vaikeampaa.

Joskus siis vaan hengähdys sisään ja ”nyt mä istun alas”. Ei mistään tule mitään, jos kokoajan stressaa jostain. Täytyy muistaa ottaa aikaa itselleen, jotta sitä jaksaa antaa täysillä myös muille.

Mä koen, että mä olen tästä käärmeloukusta päässyt aika hyvin eroon. Osaan ottaa itselleni omaa aikaa, kun siltä tuntuu. Huomaan jaksavani paremmin, osaan kuunnella itseäni. En sano, ettenkö osaisi edelleen stressata ja panikoida, oi kyllä osaan, mutta joskus se raja tulee vastaan ja haluan oppia ajattelemaan, että asiat ei muutu mihinkään stressaan mä niitä tai en, joten parempi lopputulos on varmasti kun vaan hengitän ja annan kaiken mennä omalla painollaan. Vai mitä?

Pauliina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta