Miksi ruoka on tabu?

Nykypäivänä tuntuu, että kokoajan enemmän urkitaan mitä sieltä naapurin lautaselta löytyykään. Jos sieltä ei löydy samoja juttuja kuin omalta lautaselta, on se kolmannen maailmankatastrofin alku. ”Miks sä tollasta syöt?” ”Miks sä et syö tota/tätä/sitä/mitä ikinä?” ”Miten sä voit syödä tollasta?” Kui sitä ja kui tätä. Juuri tällä turunmurteella.

Miksi toisen ihmisen valinnat on muiden mielestä paljon hätkähdyttävämpiä kuin mitä ne ovat meidän omasta mielestä?

Mä olen lähes koko lapsuus -ja nuoruusaikani elänyt karkilla ja leivällä. Aikuisiällä opin syömään oikein ja koulutuksen sekä kokemuksen kautta löysin tasapainon liikunnan ja oikeanlaisen ravinnon välille. Nykyään en juurikaan karkkeja syö, herkkuihin koske tai leipää mutustele. Se sopii mulle ja mun vatsalle oikein loistavasti, mutta tuntuu, että joillekin toiselle se on kahdeksas maailmanihme ja kauhistelun aihe.

Karkeista kieltäytymiseen syyni on aina vähintäänkin dieetti, laihdutuskuuri tai muu natsiruokavalio. Se, ettei tee mieli, ei kelpaa koskaan vastaukseksi. Pullista, leivoksista, sipseistä plus kaikesta muusta kieltäytyminen aiheuttaa lähes samanlaisen paniikkikohtauksen. Entäs se leipä sitten? Miks sä et sitä ota, sehän on hyvää, terveellistä ja tuoretta. Voita siihen leivän päälle niin ai että, päivä alkaa ihan uudelleen. Huoh. Miksi mun valinnat tai kenenkään muun valinnat aiheuttaa niin paljon päänvaivaa muissa?

Onko se kateellisuutta siitä, että mä haluan tankata itseni puhtaalla ruoalla ja se toinen ei? Onko kyse itsekurista, että mä en halua syödä just sillä hetkellä herkkuja, kun se toinen haluaa? Mistä on kyse? Mun ruokavalio ei ole kovinkaan kummallinen. Suosin puhdasta ruokaa, joka on mahdollisimman vähän prosessoitua, koska silloin mun kroppa toimii, niin kuin se pitää. Oon huomannut, että mun kroppa menee aivan sekaisin ja jumiin, jos mä alan mättää suusta alas jotain muuta. On se sitten se yksi kerta, niin mun oman kropan mielestä sekin on yksi kerta liikaa.

Mä syön kyllä karkkeja, pullaa, suklaata, sipsiä, herkkuja, sitten kun tekee mieli ja paljon pitää tehdäkin mieli. Mä tyydytän mun karkkihimoni nykyään palalla ruisleipää, koska tunnistan karkkihimoni hiilarivajeeksi. Mä en halua syödä herkkuja sillon, kun joku muu sanoo, että mun nyt tarvii. Miksi söisin, jos ei tee edes mieli?

Sama juttu, olitko päättänyt olla ilman gluteiinia, maitotuotteita, eläintuotteita tai viljoja. Aina joku jaksaa ihmetellä ”erikoisruokavaliota” vaikka mun ruokavalio ei ainakaan ole mitenkään erikoinen, vaan perustuu aivan perus elintarvikkeista, joita löytyy jokaisesta naapuri Siwastakin. Onko nykyään se ”tavallinen ruokavalio” niin eineskeskeistä herkuttelua, että mun perus tavallinen pirjo-safka on ihan über ihmeellistä muiden mielestä? Vai mistä tässä on kyse?

Mulle on ainakin ihan sama, jos joku haluaa vähentää maitotuotteiden käyttöä, olla kasvissyöjä, elää ilman leipää, kunhan saa kaikki tarvittavat ravintoaineet ja voi hyvin. Se että voi hyvin, näkyy ulospäin ja se mikä sopii itselle, ei välttämättä sovi toiselle. Koitetaan jooko muistaa tämä ja hyväksyä jokaisen ruokavalio sellaisenaan kuin se on, eikä aina aiheuttaa epämiellyttävää oloa arvostelemalla toisen lautasen sisältöä? Jokainen tekee valintansa omien mieltymyksiensä mukaan ja sen perusteella, jonka itse kokee itselleen sopivaksi. Me muut ei voida toisen kropasta tietää paremmin, kuin hän itse.

Sitten on tämä toinen suuri keskustelunherättäjä; kuningas alkoholi. Näen melkein punaista, kun aloitan tämän tekstin suoltamisen näppäimistölle. Miten se on niin kovin vaikeaa joillekin ihmisille ymmärtää, että ei halua juoda? Mä juon todella todella harvoin ja aikaimoinen tilaisuus tarviikin olla, että otan yhtään mitään. Mä en alkoholin mausta piittaa, eikä mulla ole tarvetta kännissäkään kuljeskella. Olen ehkä tylsä tai sekopää sanoessani, että mä osaan pitää hauskaa ilman viinaa enkä mä tarvitse sitä minkäänlaiseen tunnelmanluontiin.

Olen puhelias, avoin ja hyvin ulospäinsuuntautunut selvinpäin ja nuo piirteet yleensä korostuvat kun otan lasin kuohuvaa, mutta mä en tarvitse sitä lasia kuohuvaa. Mä haluan olla sellainen kun mä olen ja ottaa tilanteista kaiken irti selvinpäin. En ole selvinpäin se nurkassa könöttävä tatti, joka ei hiisku sanaakaan, vaan mun nauru ja puhe kyllä kuuluu viereiseen rappuunkin, jos mulla on hauskaa. Ei mun tarvitse korkata siihen ainuttakaan prosenttia sisältävää hörppyä.

Miksi se, että mä en juo, on muille niin suuri WTF? Tuntuu, että oon suurin ihme sillä hetkellä mitä maa päällään kantaa kun kieltäydyn ilmaisesta alkoholista. Senhän perässä suomalaiset tunnetusti juoksevat ja mä juoksen sellaisia tilanteita karkuun. En nää mitään viehättävää änkyräkännissä sopertamisesta tai seuraavan päivän darrassa. Jokainen tekee tässäkin ne omat valintansa ja minä teen omani. Jos niitäkin valintoja taas kunnioitettaisiin eikä joka kerta kiskottaisi niitä hevosen kokoisia kiinnostuskiikareita esiin ja huudettaisi Namibiaan asti kuuluvasti ”Mikset sää juo?”. Aina tähänkin on syytä olla joku vähintään yhtä hyvä syy, kuin raskaus, imettäminen, vahva antibioottilääkitys (nykyään sitäkään ei enää uskota) tai oot muuten vaan ihan saamarin tylsä ja turha, koska et voi juoda.

Jestas mä vaan sanon. Oisko moninverroin hienompaa, jos osattaisiin arvostaa ihmisten erilaisuutta ja omia valintoja, eikä aina mollattaisi niitä? Jos mä en viiden tunnin automatkalla nyt halua evääksi Heseä vaan otan mielummin rahkan ja banaanin, niin oon maailman suurin ruokanatsi. Selvä se, voin olla, mutta pyytäisin siinä kohtaa huomaamaan, etten minäkään tule kenenkään Hesepussille tai lautaselle huutelemaan mitä kaikkea se yksi ateria sisältääkään tai mikä olisi niin paljon parempi eväs-vaihtoehto.

Kaikkien ei tarvitse syödä sitä samaa safkaa mitä me syömme ja se on ihan ok. Kannattaa ainakin ensin kokeilla sitä kaverin ruokavaliota ja ymmärtää hänen syynsä siihen, ennen kuin lähtee huutelemaan. Keskitytään siihen omaan lautaseen ja nautitaan siitä omasta ruoasta. Kaveri tekee varmasti sen saman, kunhan annamme hänen syödä sen rauhassa omilta ajatuksilta ja tuijottamiselta!

Ruokarauhaa!

// It makes me wonder why people judge what others are eating? I favour pure food over junk food and almost everytime after refusing to take candies, pies, chips or other delicacy people keep asking ”Why aren’t you eating this/that?”. Why should everybody eat the same food? Is it wrong to prefer healthy food and make own choices nowadays? Does other people have the right to determine what to eat, when to eat or where to eat? 
Wouldn’t it be awesome to venerate everyone’s decision without doubts or constant questioning? Different foodstuff don’t fit everyone’s diet and usually it has nothing to do with diet or weight loss if you decide not touch candies or other delicacy. 

I’m tired hearing ”Why don’t you eat/drink this or that?” or ”Why are you eating/drinking this/that over other?”. I wanna feel myself healthy and my stomach agrees. Why should I eat junk food if I don’t even feel like it? Over judging or astonishing we should honour everyone’s choices as they are and put on peaceful and pleasent dining.

Pauliina

4 vastausta artikkeliin “Miksi ruoka on tabu?”

  1. Huomenta! Halusin vaan toivottaa mukavan aurinkoista päivää 🙂 oon vasta hetki sitten löytäny sun blogin ja jäin kyllä heti lukijaks. Hyviä, kiinnostavia tekstejä ja erityisesti todella hienoja kuvia. Jään kyllä ehdottomasti seuraamaan!

    -Sanna

    • Huomenta Sanna! Voi miten ihanan aurinkoinen ja iloinen kommentti! Kiitos kauniista sanoistasi, ne vetivät suupielet isoon hymyyn heti aamusta ♡ Ihan loistavaa kuulla, että oot matkassa mukana ja kiva kun kommentoit! Tervetuloa seuraamaan, olit kyllä ihana aamunaloitus! 🙂

  2. Hyvä teksti!! Joka sana niin täyttä totta! Haha sait mutki melkeen näkemään punasta ihan vaan lukemalla ja taas ajattelemalla näitä asioita tälleen omaltakin kohdalta. 😀

    • Kiitokset Tiia! 🙂 Haha, loistavaa jos joku voi suuresti samastua, hihi 😀 Ihanaa kun kommentoit! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta