Lettuhan se on aina mielessä

Lettunainen täällä taas hei! Mä en ole kovin hyvä lettureseptien kehittämisessä tai varsinkaan niiden paistamisessa, koska mulla oli sateenvarjo, kun kärsivällisyyttä jaettiin. Nyt monta kokemusta rikkaampana osaan jo hiukan funtsia, mitä taikinassa kannattaa olla, jotta lopputulos ei muistuta pohjaanpalanutta kaurapuuroa. Summa summarum, tässä uusin ja oman kokkaushistoriani paras lettuohje!

Ihanat mustikkaiset letut, jotka eivät pala pannulle!

Yllätys, yllätys, lähdettiin taas liikkeelle intuitiolla ja aamun fiiliksellä. Myönnän ehkä hiukan olevani ruokanatsi, joten halusin näistäkin lettusista terveellisiä, koska tiesin myös 4-vuotiaani popsivan näitä intopinkeenä.

Reseptihän koostuu aika pitkälti kaikista perus raaka-aineista, joita kaikilla yleensä jääkaapista löytyy. Jos kookosjuoma ei tällä hetkellä kuulu varastoon, sen voi korvata mantelimaidolla tai ihan tavallisella rasvattomalla maidolla. Tämä kookosjuoma ei maistu vahvasti kookokselta edes empiirisen tutkimukseni mukaan, jonka tein 4-vuotiaalla lapsellani, jonka lemppareihin kookos ei todellakaan lukeudu. Joten kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Kananmunat tajusin heittää blenderiin, jotta taikina pysyisi koossa muutenkin kuin pannulle kärventyneenä. Banaani löysi tiensä taikinaan, koska ennen banskua taikina maistui pelkältä jauholta, jota edes naapurin nälkäinen koira ei olisi syönyt. Lopputuloksena lemppari lettuohjeeni, jota tulen ehdottomasti jatkossa käyttämään! Tuon banaanin osalta kyllä aika loistava myyntipuhe, vai mitä? Haha 😀

Pannulle ei tarvita rasvaa eikä öljyä, mutta kärsivällisyyttä sitäkin enemmän! Letun ensimmäinen puoli kypsyy hitaasti ja valehtelematta vaatii noin minuutin hengailua pannulla miedossa lämmössä. Täysille levyä ei kannata laittaa, jos ei halua syödä mustaa pahvia. Kun reunat alkavat kiinteytyä, kannattaa lastalla hellästi kokeilla irtoaako lettu pannusta. Jos lettu ei vielä suosiolla liikahda, malta odottaa. Lettu ei pala pohjaan, jos levy ei ole liian kuumalla ja irtoaa pannusta sukkelasti, kun on tarpeeksi kypsä.

Loistava terveysherkku esimerkiksi aamiaiseksi tai välipalana! Mustikoiden lisäksi lettuja voi nauttia Cashew- pähkinöiden kanssa, kuten minä tein, mutta unohtuivat kuvasta.. Hups.

Millainen resepti on sinun suosikki lettuohjeesi? Tuleeko erilaisia ohjeita kokeiltua vai onko löytynyt yksi ylitse muiden?

Herkullisia lettuhetkiä ystävät!

Se mistä ei saa puhua

Homot, lesbot, ylipaino, syömishäiriöt. Yksinäisyys, masennus, uupumus, jaksaminen, terapia. Työttömyys, köyhyys, yksinhuoltajuus.

Miksi vaikeista asioista aina vaietaan? Puhumalla omista kokemuksista, voi joskus auttaa muita.
Miksi vaikeista asioista aina vaietaan? Puhumalla omista kokemuksista, voi joskus auttaa muita.

Miksi kukaan ei koskaan puhu näistä aiheista? Miksi kukaan ei koskaan aloita keskustelua näistä? Miksi harva kertoo kokeneensa näistä jotain tai miksi harva uskaltaa myöntää kuuluvansa johonkin näistä? Mä voin suoraan sanoa, että mä lukeudun näistä useampaan, eikä se kyllä mikään aloituspuheenvuoro ole.

Onko se niin, että kukaan ei halua ottaa kantaa mihinkään, jotta ei tuomita omista mielipiteistä? On tottakai ihmisiä, jotka ilmaisevat mielipiteensä vähän liiankin suoraan, mutta suurimmaksi osaksi ihmiset hiljenevät. Mun ystävistä mulle pompsahtaa mieleen tasan yksi, jonka kanssa mä näistä aiheista keskustelen, aika köyhää.

Mä olen ollut uupunut, masentunut, yksinäinen ja käynyt terapiassa. Tekeekö se musta hullun, koska olen tarvinnut ulkopuolista apua jaksamiseen? Tekeekö se musta luuserin, koska en ole yksin jaksanut, vaan kääntynyt ammatti-ihmisen puoleen?  Jotkut eivät ymmärrä terapiaa lainkaan ja taatusti pitävät mua aivan pimeenä, kun olen istunut tuntemattoman penkkiin, laukonut kaiken mun elämästä ja vielä maksanut siitä. Jotkut lähettäisivät suoraan valkotakkien mukaan Halikkoon tai antaisivat potkun persauksille ”Kyllä se siitä, elämä on” -mentaliteetillä. Joidenkin mielestä olen heikko. F*ck do I care? Mun mielestä jokaisen pitäisi jossain elämänsä vaiheessa käydä terapiassa, ja se on vaan fakta.

Miksi mua on joskus hävettänyt kertoa (noin 5 min sitten 😀 ), että olen käynyt terapiassa? Onko se asia, josta ”ei saa puhua”, koska joku voi tuomita mut sen perusteella? Tai ajatella musta toisin, tämän tiedon kuultuaan? Aika ahdasmielistä. Mitä siitä voi päätellä, että on käynyt terapiassa? Eihän me kukaan tiedetä toistemme elämästä tuon taivaallista, ihan oikeasti, niin miten me voidaan luoda mielikuva toisesta tai hänen elämästään tuollaisen tiedon kautta? Ei yhtään mitenkään. Menkää ihmiset terapiaan ja puhukaa itsestänne tai vaikka naapurin villasukista, jos ette muuta keksi.

Mä en ole mikään massikeisari, mutta hyvinkin onnellinen ja tyytyväinen omassa elämässäni. Mä en usko rahan tuovan onnea tai että se kaikki rahalla ostettu materia tekisi mut onnellisemmaksi. Jos voittaisin lotossa, riemuitsisin, mutta en koe, että se puuttuu mun elämästä. Paljon mielummin otan nämä ihmiset ja tunteet mun elämään, kuin senttiäkään Eurojackpotista.

Kuten kaikkialla todettua, maailma on nykyään täydellinen. Tai sitä kaikki yrittävät antaa ymmärtää. Ihmiset omasta elämästään SoMen kuvien ja päivitysten perusteella. Ehkä juuri tämän takia oikeasti köyhät eivät halua kertoa köyhyydestään, koska eivät halua tulla leimatuiksi. Eivät halua erottua joukosta. Kai joku pitää heitäkin luusereina. Ahdasmielistä sekin. Eihän taaskaan kukaan tiedä täyttä totuutta heidän elämästä, kannattaako siis luoda minkäänlaista illuusiota siitä?

Mulla ei ole homoystäviä ja oikeastaan olen aina halunnut, että olisi. Tai olisin iloinen, jos olisi. Mä olen täysin homojen puolestapuhuja ja mun mielestä heille kuuluu kaikki samat oikeudet, kuin heteroillekin. Nyt joku vetää siellä taas herne-maissi-paprikapussia hengityselimiin, mutta tämä on mun mielipide ja saa olla erimieltä.

Mun mielestä tässä maailmassa ihmisillä on tarpeeksi vaikeaa jo muutenkin, miksi sortaa yhtä ihmisryhmää vai sen takia, että he haluavat rakastaa toisiaan? Ahdasmielistä ja typerää. Mun mielestä olisi ihan hirveää, jos mä en saisi kadulla spontaanisti pussata mun poikaystävää, halata häntä, näyttää että välitän tai kävellä käsi kädessä baarista kotiin sen pelossa, että joku voi hakata mut sairaalakuntoon. Me ollaan ihmisiä kaikki ja tää maapallo on sen verran iso leikkikenttä, että me mahdutaan tänne ihan kaikki. Tykkäsi siitä joku tai ei.

”Yksinäisyys on vaarallisempaa, kuin ylipaino”, en voi muuta taas tehdä kuin nostaa hattua Haloo Helsingin sanoituksille. Yksinäinen voi olla, vaikka olisi miljoona ystävää. Vaikka olisi kourallinen tuttuja tai säkillinen kavereita. Yksinäisyys voi olla joukkoon kuulumattomuuden tunne, kuten mulla oli raskausaikana, vaikka olisi paljon hyviä ystäviä. Yksinäisyyttä voi tuntea huoneessa, jossa on kymmeniä muita.

”Ethän sä oo yksinäinen” on ehkä tunnetuin lause, jonka kuulee, jos kertoo yksinäisyyden tunteestaan. Miten se lauseen ilmoille heittänyt sen muka tietää? Ei mitenkään. Yksinäisyys voi johtaa kamaliin tekoihin ja valitettavasti Suomi on itsemurhatilastoissa edelleen kärkinimiä, 2.4 itsemurhaa päivässä. Jos itsestä tuntuu, että on yksinäinen, pitää luottaa siihen omaan tunteeseen ja mahdollisesti hakea siihen apua. Kukaan muu ei voi tietää, mitä sulle oikeasti kuuluu ja miten sä voit tai tunnet. Yksinäisyys on pelottavaa, mutta ei sitä tarvitse pelätä.

En sano, että ylipaino olisi tervettä tai suotavaa, vaikka yksinäisyys saattaa olla vaarallisempaa. Kaikki tietävät mihin ylipaino johtaa ja mitä ongelmia se tuo mukanaan, kuten myös syömishäiriöt. Miksi syömishäiriöistä yleensä vaietaan? Jotkut kertovat avoimesti kärsineensä joskus syömishäiriöstä ja mun mielestä se on rohkeaa. Se voi auttaa jotakuta muuta kuntoutumaan tai hakemaan apua. Mun mielestä juuri tästä syystä ongelmista ja vaikeista asioista tulisi puhua ääneen; joku toinen voi saada niistä voimaa, tukea tai rohkeutta. Samaistuminen on voimaannuttava tunne, kenenkään ei tarvitse selvitä yksin. Apua ja tukea on saatavilla, jos sitä rohkeasti kertoo tarvitsevansa.

Mä en aio hävetä enää hetkeäkään, että oon käynyt terapiassa. Miksi mun pitäisi? En tiedä lukuja, mutta aika moni muu suomalainen on tehnyt saman, täysin arkipäivää. Mitä hävettävää tai noloa siinä on? Ihanaa, jos joku uskaltaa tämän postauksen myötä tehdä jonkun käännöksen tai positiivisen ratkaisun elämässään, löytää apua, rohkaistuu puhumaan tai kertomaan. Hienoa, jos joku tämän postauksen myötä jaksaa turuilla ja toreilla huudella, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.