Se mistä ei saa puhua

Homot, lesbot, ylipaino, syömishäiriöt. Yksinäisyys, masennus, uupumus, jaksaminen, terapia. Työttömyys, köyhyys, yksinhuoltajuus.

Miksi vaikeista asioista aina vaietaan? Puhumalla omista kokemuksista, voi joskus auttaa muita.
Miksi vaikeista asioista aina vaietaan? Puhumalla omista kokemuksista, voi joskus auttaa muita.

Miksi kukaan ei koskaan puhu näistä aiheista? Miksi kukaan ei koskaan aloita keskustelua näistä? Miksi harva kertoo kokeneensa näistä jotain tai miksi harva uskaltaa myöntää kuuluvansa johonkin näistä? Mä voin suoraan sanoa, että mä lukeudun näistä useampaan, eikä se kyllä mikään aloituspuheenvuoro ole.

Onko se niin, että kukaan ei halua ottaa kantaa mihinkään, jotta ei tuomita omista mielipiteistä? On tottakai ihmisiä, jotka ilmaisevat mielipiteensä vähän liiankin suoraan, mutta suurimmaksi osaksi ihmiset hiljenevät. Mun ystävistä mulle pompsahtaa mieleen tasan yksi, jonka kanssa mä näistä aiheista keskustelen, aika köyhää.

Mä olen ollut uupunut, masentunut, yksinäinen ja käynyt terapiassa. Tekeekö se musta hullun, koska olen tarvinnut ulkopuolista apua jaksamiseen? Tekeekö se musta luuserin, koska en ole yksin jaksanut, vaan kääntynyt ammatti-ihmisen puoleen?  Jotkut eivät ymmärrä terapiaa lainkaan ja taatusti pitävät mua aivan pimeenä, kun olen istunut tuntemattoman penkkiin, laukonut kaiken mun elämästä ja vielä maksanut siitä. Jotkut lähettäisivät suoraan valkotakkien mukaan Halikkoon tai antaisivat potkun persauksille ”Kyllä se siitä, elämä on” -mentaliteetillä. Joidenkin mielestä olen heikko. F*ck do I care? Mun mielestä jokaisen pitäisi jossain elämänsä vaiheessa käydä terapiassa, ja se on vaan fakta.

Miksi mua on joskus hävettänyt kertoa (noin 5 min sitten 😀 ), että olen käynyt terapiassa? Onko se asia, josta ”ei saa puhua”, koska joku voi tuomita mut sen perusteella? Tai ajatella musta toisin, tämän tiedon kuultuaan? Aika ahdasmielistä. Mitä siitä voi päätellä, että on käynyt terapiassa? Eihän me kukaan tiedetä toistemme elämästä tuon taivaallista, ihan oikeasti, niin miten me voidaan luoda mielikuva toisesta tai hänen elämästään tuollaisen tiedon kautta? Ei yhtään mitenkään. Menkää ihmiset terapiaan ja puhukaa itsestänne tai vaikka naapurin villasukista, jos ette muuta keksi.

Mä en ole mikään massikeisari, mutta hyvinkin onnellinen ja tyytyväinen omassa elämässäni. Mä en usko rahan tuovan onnea tai että se kaikki rahalla ostettu materia tekisi mut onnellisemmaksi. Jos voittaisin lotossa, riemuitsisin, mutta en koe, että se puuttuu mun elämästä. Paljon mielummin otan nämä ihmiset ja tunteet mun elämään, kuin senttiäkään Eurojackpotista.

Kuten kaikkialla todettua, maailma on nykyään täydellinen. Tai sitä kaikki yrittävät antaa ymmärtää. Ihmiset omasta elämästään SoMen kuvien ja päivitysten perusteella. Ehkä juuri tämän takia oikeasti köyhät eivät halua kertoa köyhyydestään, koska eivät halua tulla leimatuiksi. Eivät halua erottua joukosta. Kai joku pitää heitäkin luusereina. Ahdasmielistä sekin. Eihän taaskaan kukaan tiedä täyttä totuutta heidän elämästä, kannattaako siis luoda minkäänlaista illuusiota siitä?

Mulla ei ole homoystäviä ja oikeastaan olen aina halunnut, että olisi. Tai olisin iloinen, jos olisi. Mä olen täysin homojen puolestapuhuja ja mun mielestä heille kuuluu kaikki samat oikeudet, kuin heteroillekin. Nyt joku vetää siellä taas herne-maissi-paprikapussia hengityselimiin, mutta tämä on mun mielipide ja saa olla erimieltä.

Mun mielestä tässä maailmassa ihmisillä on tarpeeksi vaikeaa jo muutenkin, miksi sortaa yhtä ihmisryhmää vai sen takia, että he haluavat rakastaa toisiaan? Ahdasmielistä ja typerää. Mun mielestä olisi ihan hirveää, jos mä en saisi kadulla spontaanisti pussata mun poikaystävää, halata häntä, näyttää että välitän tai kävellä käsi kädessä baarista kotiin sen pelossa, että joku voi hakata mut sairaalakuntoon. Me ollaan ihmisiä kaikki ja tää maapallo on sen verran iso leikkikenttä, että me mahdutaan tänne ihan kaikki. Tykkäsi siitä joku tai ei.

”Yksinäisyys on vaarallisempaa, kuin ylipaino”, en voi muuta taas tehdä kuin nostaa hattua Haloo Helsingin sanoituksille. Yksinäinen voi olla, vaikka olisi miljoona ystävää. Vaikka olisi kourallinen tuttuja tai säkillinen kavereita. Yksinäisyys voi olla joukkoon kuulumattomuuden tunne, kuten mulla oli raskausaikana, vaikka olisi paljon hyviä ystäviä. Yksinäisyyttä voi tuntea huoneessa, jossa on kymmeniä muita.

”Ethän sä oo yksinäinen” on ehkä tunnetuin lause, jonka kuulee, jos kertoo yksinäisyyden tunteestaan. Miten se lauseen ilmoille heittänyt sen muka tietää? Ei mitenkään. Yksinäisyys voi johtaa kamaliin tekoihin ja valitettavasti Suomi on itsemurhatilastoissa edelleen kärkinimiä, 2.4 itsemurhaa päivässä. Jos itsestä tuntuu, että on yksinäinen, pitää luottaa siihen omaan tunteeseen ja mahdollisesti hakea siihen apua. Kukaan muu ei voi tietää, mitä sulle oikeasti kuuluu ja miten sä voit tai tunnet. Yksinäisyys on pelottavaa, mutta ei sitä tarvitse pelätä.

En sano, että ylipaino olisi tervettä tai suotavaa, vaikka yksinäisyys saattaa olla vaarallisempaa. Kaikki tietävät mihin ylipaino johtaa ja mitä ongelmia se tuo mukanaan, kuten myös syömishäiriöt. Miksi syömishäiriöistä yleensä vaietaan? Jotkut kertovat avoimesti kärsineensä joskus syömishäiriöstä ja mun mielestä se on rohkeaa. Se voi auttaa jotakuta muuta kuntoutumaan tai hakemaan apua. Mun mielestä juuri tästä syystä ongelmista ja vaikeista asioista tulisi puhua ääneen; joku toinen voi saada niistä voimaa, tukea tai rohkeutta. Samaistuminen on voimaannuttava tunne, kenenkään ei tarvitse selvitä yksin. Apua ja tukea on saatavilla, jos sitä rohkeasti kertoo tarvitsevansa.

Mä en aio hävetä enää hetkeäkään, että oon käynyt terapiassa. Miksi mun pitäisi? En tiedä lukuja, mutta aika moni muu suomalainen on tehnyt saman, täysin arkipäivää. Mitä hävettävää tai noloa siinä on? Ihanaa, jos joku uskaltaa tämän postauksen myötä tehdä jonkun käännöksen tai positiivisen ratkaisun elämässään, löytää apua, rohkaistuu puhumaan tai kertomaan. Hienoa, jos joku tämän postauksen myötä jaksaa turuilla ja toreilla huudella, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

Pauliina

7 vastausta artikkeliin “Se mistä ei saa puhua”

  1. Kyllä minä ainakin puhun noista kaikista asioista, ystävieni kanssa ja myös blogissani😮. Ja myös netissä keskustellaan mitä erilaisimmista aiheista,tietysti anonyymina kirjoittelu on helpompaa mut tärkeintä on että voi puhua ja saa vertaistukea. Toivon että löydät lisää elämääsi ihmisiä jotka uskaltavat avautua ☺

    • Kaikkiin blogeihin ei tule löydettyä, niitä kun on kymmeniä tuhansia 🙂 Olet onnekas ja rohkea, kun haluat niitä blogissasi ja elämässäsi jakaa, mutta olemassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ongelmistaan tai vaikeista asioistaan puhu, koska häpeävät tai pelkäävät tuomintaa. Tämä oli tsemppiviesti heille. On hienoa kuulla, että elämässäsi on avoimuutta ja uskallat itsekin puhua 🙂 Kaikkea hyvää kesääsi, jatka samaan malliin, avoimuus on hieno piirre ♥

  2. Minusta pitäisi olla ylpeä siitä, että pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja käy terapiassa. Meillä Suomessa se on vähän hyshys-aihe, mutta jenkeissä on ihan eri meininki, siellä on aivan tavallista, että nimenomaan hyvin elämässään pärjäävät ihmiset käyvät terapiassa huolehtien omasta henkisestä hyvinvoinnistaan.

    • Kiitos P kauniista kommentistasi! 🙂 Näin mä olen päättänyt myös tehdä ja toivottavasti joku muukin rohkaistuttuaan. Olet ihan oikeassa, että Suomessa aihe on hyshys ja juurikin Jenkeissä se on aivan tavallista. Mutta missähän asiassa me ei oltaisi jenkkejä jäljessä 😀
      Kiitos piristävista sanoistasi, aurinkoista ja leppoisaa kesää ♥

  3. Todella hyvä kirjoitus!
    Tuo yksinäisyys on juuri asia, mikä ei ole niin yksiselitteinen. Olen monesti nuorempana kokenut olevani yksinäinen porukassa. Nykyään vaikka olisi jossain tilanteessa/porukassa jossa ei tunne kuuluvansa joukkoon, niin en koe yksinäisyyttä, koska en ole elämässä kuitenkaan yksinäinen… En tiedä päästikö ajatukseeni kiinni, vaikea selittää kirjoittaen 😀

    http://outikarita.fitfashion.fi/

    • Ihana Outi, kovasti kiitoksia ♥ Ymmärrän mitä tarkoitat! Itseasiassa tosi vaikea sanoilla selittää tuota yksinäisyyden tunnetta, mutta tiedän omasta kokemuksesta, mistä puhut, joten sain kyllä ajatuksesta kiinni! 🙂 Mahtavaa kuulla, että yksinäisyyden tunnetta ei enää ole, on hienoa kun ihmiset jakavat omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan aiheesta. Kiitos kun kommentoit ja hauskaa kesää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta