Minä ja Bikini Fitness – rehellinen mielipiteeni

Aiheesta ollaan puolesta ja vastaan. Aiheesta puhutaan paljon, sitä hypetetään, sitä kritisoidaan. Sitä ihannoidaan, kummastellaan, kannustetaan ja vihataan. Mulle on ehdotettu bikini fitnesstä yhden ystäväni toimesta ja kummasteltu, miksi en siitä vielä ole kiinnostunut. Mitä mieltä minä todella sitten olen aiheesta?

Meikäläistä kilpailuhenkisempää saa hetken aikaa kissojen ja koirien kanssa etsiä. Välillä tuo piirre on loisto juttu ja laittaa mut tekemään kaiken sata lasissa. Välillä taas itseäkin hirvittää millainen reppana vastustajaksi tulee. Jos totaali reppana, niin saatan säälistä antaa yhden tasoituspisteen. Jos poikaystävän kanssa pelataan, niin armo ei ole meidän välisissä geimseissä läsnä. Sillon mennään (minä menen) veren maku suussa, voitontahto silmissä, täysin tosissaan, mutta vaan toinen meistä kiukuttelee kuin pikkulapsi, jos häviö sattuu sillä kertaa pistämään omaan nilkkaan.

Sama juttu tässä lajissa. En tiedä olisiko musta siihen. Jollain tavalla se projekti kiinnostaa ja houkuttaa. Millainen itsekuri mulla loppupeleissä olisikaan? Toisaalta en usko, että kilpalavat olisi ollenkaan mua varten, vaikka tykkään olla esillä, niin itkisin varmaan viikon sen brunan perään, söisin ihan jäätävät sokeri överit ja olisin karkki huppelissa seuraavan kuukauden. Turvotuksesta ja pöhötyksestä puhumattakaan. Olo olisi kuin muumipeikolla.

Kyllä mä ihailen fitness -kisaajien itsekuria, sitä loputonta omistautumista ja motivaatiota. Joskus sitä kaipaisi itsekin hieman lisää. Tiedän, että jos mä johonkin ryhdyn, niin sitten siinä ollaan tosissaan ja täysillä. Puoliksi ei kannata edes vaivautua. Mä inhoan nyt jo maitorahkaa, meillä on vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Välillä vältellään toisiamme, välillä koitetaan muuttaa toisiamme. Ei oikein löydetä sitä yhteistä säveltä, jolla päästäisiin kultaiselle keskitielle. Maitotuotteet voisi korvata vaikka kananmunilla, mutta kun mä en oikein oo niidenkään ystävä. Tai ne ei oo mun. Meidän suhde on kyllä seesteisempi, kuin maitorahkan kanssa, mutta silti joku intohimo puuttuu, jota ehkä hyvin kurinalaisessa dieetissä tarvittaisiin.

Oon myös aika nopeasti kyllästyvää tyyppiä, jos kyse on ruoasta, juomasta, karkista, harrastuksesta tms. Saattaisi useiden viikkojen aikana tulla ongelmia, kun ei ole oikoteitä onneen, eikä vaihtoehtojakaan loputtomasti. Hyvänä esimerkkinä mun päähänpistoista ja niihin kyllästymisistä on, että halusin joskus lapsena mallikurssille. Sinnehän siis oli ihan pakko päästä ja se oli mukamas ainut harrastus, jonka mä halusin. Tähänkään päivään mennessä mulle ei yhtäkään soittoa sieltä ole tullut, vaikka kuinka tosissani siellä kurssilla hypetin.

No koska musta ei tullut mallia, halusin kitaran. Mistä hemmetistä mä sellasenkin idean taas revin? Sisko ratsasti ja taisi pelata jalkapalloakin, harrasti tanssia. Miksi mä halusin kitaran, vaikka en ollut pätkääkään musikaalinen? Kai mun vanhemmat ajatteli ettei tolle reppanalle viitsi suoraan sanoa, kun ei siitä malliakaan tullut 😀 Ei hyvää päivää! Muistan vielä, että viikon jälkeen kyllästyin totaalisesti mun kitaransoiton opettajaan, koska ainut biisi, jota sain opetella oli Päivänsäde ja Menninkäinen. Vihaan tuota kappaletta edelleen. Kitara jäi ja lojuu edelleen lähes koskemattomana mun lapsuuden kodissa. Jossain kohtaa halusin sitten opetella soittamaan pianoa, mutta pianoa meille ei koskaan kotiutettu. I wonder why…

Bikini fitneksen dieetti-ruokavalio on tiukka ja tarkoitus on polttaa rasvaa ja saada rasvaprosentti mahdollisimman alas, hyvän lihaserottuvuuden vuoksi. Naisille saattaa tulla hormonaalisia ongelmia liian alhaisen rasvaprosentin myötä, mutta tämäkin on yksilöllistä. Vaikka dieetti-ruokavalio on tiukka, niin silti ravintoa on riittävästi ja se on puhdasta, laadukasta ruokaa, jota dieetillä syödään. En vaarantaisi omaa terveyttäni harrastukseni vuoksi ja jos joskus niin spontaani olisin ja päättäisin kisoihin osallistua, haluaisin pitää ensisijaisesti huolta omasta hyvinvoinnistani, kuten uskon muidenkin kisaajien pitävän, toivon ainakin.

Nostan siis suuresti hattua kaikille fitness -harrastajille! Mun puolesta jokainen saa harrastaa mitä haluaa, vaikka keräisi kiviä, jos intohimonaan sen kokee, kunhan se ei loukkaa muita. Kokemusta fitness -kisaamisesta mulla ei ole, mutta never say never.

Millaisia ajatuksia fitness -harrastus teissä herättää? Haaveiletteko mahdollisesta kisakunnosta tai lavalle astumisesta? Aurinkoa päivään ystävät!

Pauliina

2 vastausta artikkeliin “Minä ja Bikini Fitness – rehellinen mielipiteeni”

  1. Täysin erilaisen lajin kilpaurheilijana minua aina ihmetyttää, kun fitnesslajeista puhutaan lajeina, jotka vaativat niin uskomattoman mieletöntä itsekuria ja sitoutumiskykyä ja itsensä jatkuvaa ylittämistä ja mitä lie muuta. Varmasti omalla tavallaan vaativatkin, mutta niin kyllä vaatii joka ikinen muukin laji kilpatasolla! Usein jopa enemmän, sillä monissa muissa lajeissa huipulle pääseminen vaatii vähintään sen 10 vuotta yhtäjaksoista harjoittelua, kisakokemusta, leirityksiä, jo lapsena opittuja urheilijan elämäntapoja ja sitten vielä pitäisi osata se nappisuoritus juuri kisoissa, suorittaa oma tekniikka virheettömästi, joukkuelajissa toimia yhdessä ja kontaktilajeissa lukea vastustajan liikkeitä. ”Kisakunnossa” ollaan monessa lajissa vuoden ympäri. Ei sillä päätöksellä ylittää itsensä ja parilla kolmella harjoitteluvuodella tai välttämättä edes viidellä vain pärjää, vaikka kuinka liikunnallisesti lahjakas olisikin. Tämä siis noin yleisenä huomiona, ei juuri sinulle kohdistettuna. 🙂 Harmittaa vähän, miten fitnessbuumi tuntuu vievän ihmisten huomion pois ”vähemmän mediaseksikkäistä” urheilulajeista, jotka esimerkiksi juuri sitä mediahuomiota ja sitä kautta yleisön tietoisuutta, tukea ja kiinnostusta kovasti kaipaisivat saadakseen lisää harrastajia ja pysyäkseen toiminnassa.

    Antaa niiden toki harrastaa, joita fitnesslajit kiinnostaa. 🙂 Mutta haluaisin ihmisten vain muistavan, että on todella paljon muitakin erilaisia tapoja haastaa itseään urheilussa!

    Hyvää loppukesää sinulle, olet kaunis juuri tuollaisena kuin olet. 🙂

    • Heippa Nanna R ja kiiiitos kommentistasi! 🙂 Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että on olemassa paaaljon paljon lajeja, jotka eivät samanlaista mediahuomiota saa, mutta vaativat erittäin paljon treeniä, omistautumista, motivaatiota, oikeanlaista asennetta ja paljon paljon muuta. Itse lähi -ja kaveripiirissäni on ollut paljon kilpaurheilulajien harrastajia taitoluistelusta painiin, snoukkauksesta ratsastukseen ja tuen mielipidettäsi, että ne todella vaativat paljon. Itse arvostan tämänkaltaisia urheilijoita, jotka jo lapsena omistautumisellaan ja kiinnostuksellaan pyrkivät urallaan eteenpäin ja haluavat satsata siihen, ISO tsemppipeukku ja ilman muuta tilaisuuden tullen tuen itsekin tälläisiä harrastajia ja harrastuksia 🙂

      Tässä postauksessa otin vain kantaa Fitness -harrastukseen, koska se on olennainen osa nykymaailmaa ja hyvin puhuttu aihe täällä meillä FitFashionilla. En missään tapauksessa lynkkaa muita harrastuksia tai halua laittaa tasovaatimuksia vaikeus -tai paremmuusjärjestykseen. Arvostan jokaista urheilulajia ja niille omistautuneita treenareita, oli kyse mistä lajista tahansa. Mun mielestä on upeeta, kun haluaa tehdä täysillä juttua, jota rakastaa! 🙂 Mä oon se, joka katsomossa huutaa aina kannustushuutoja, kun kaikki muut on hiljaa 😀

      Ihanaa ja lämmintä loppukesää myös sulle, kiitos suuresti kun kommentoit, tämä oli mieltäavartava kommentti 🙂 ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta