Tehokikkoja flunssan selätykseen

Voi perhana! Meinaa se kaktus syntyä kurkkuun aivan väkisin, vaikka mitä tekisi. Tämän aamun suurin saavutus oli nousta ylös sängystä ja kavuta edes vessaan. Ei maistunut aamupuuro, eikä marjoilla höystetty herkkurahka, joka sekin lensi ensimmäisenä lattialle. Tapahtuma oli kuin suoraan elokuvasta, kuin koko keittiössä olisi räjähtänyt vanhentunut piimätetra.

Kun flussakausi on korkattu niin kaikki koittavat taudista pysyä kaukana. Jopa googlettamalla löytää taianomaisia kikkoja flunssapeikon hätistämiseen, mutta alle on listattu omani.

1.  Juo teetä, vaikka et pitäisi teestä. Juo edes jotain lämmintä ja lisää joukkoon inkivääriä. Sen verran tujua tavaraa on ainakin meidän inkivääri-juoma, että lähtee tukkakin päästä, joten miksi ei myös flunssapöpöt.

2. Älä tuijota TV-ruutua tai läppäriä koko päivää. Myös kännykän ruutu lasketaan. Särkee pää muuten kohtuullisen paljon ilta yhdeksältä, eikä auta edes Burana tai kaiken maailman muut hassun väriset pillerit. Lääkekaapillisen jälkeen särkee pää pelkästään liian monesta erilaisesta napista. Ne eivät ole Lontoon rakeita ei.

3. Vaivu uneen ja herää painajaiseen. Painajaiseen siitä, ettei edes Valehtelevien viettelijöiden seiska kaudessa kerrota, kuka on A tai punatakkinen tyttö. Onhan mulla elämäkin, vaikka poikaystäväkään ei enää usko sitä, haha 😀

4. Googleta uusia flunssan tappokeinoja ja löydä parhaimmistoa, kuten: nenäteippi (wtf?), villasukat, nenätipat, nenäkannu ja suolavedellä, piparjuurella tai valkosipulilla kurlaus. Tässäkö kaikki? Ehkä pitäydyn vain inkiväärissä… Nenäkannu, ei ikinä.

5. Koska päättäväisyydellä pärjää ja mennään elämässä eteenpäin, päätä, että olet flunssassa vain yhden päivän. Mä olen varma, että se toimii. Jos toimii kaikessa muussakin, niin miksei tässä. Ja vähintään kun nuuskuttaa inkiväärimehua suoraan pullosta, niin jos nieltynä meinaa tukka lähteä päästä, niin haisteltuna on hengityselimistö liekeissä. Goodbye flunssa!

Mitäs keinoja siellä ruudun toisella puolella on flunssan selätykseen? Mun mielestä suomalaiset kansantarut on parhaimpia niistä valkosipulia villasukkiin  -jutuista ties mihin litkuihin. Lepo kun ei  tule kuuloonkaan tämän pakko ja pitäisi -kansan keskuudessa…

Pauliina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta