Avun pyytäminen ei ole häpeä

Kirjoitin ensimmäistä kertaa Turun Sanomien blogiini erittäin henkilökohtaisen ja avoimen tekstin, jota kirjoittaessa tuli tippa linssiin.

Avun pyytäminen ei ole heikkoutta, vaan rohkeutta. Avun saaminen on hienoa, mutta avun tarjoaminen vielä upeampi teko. Ei tarvitse jaksaa yksin, eikä apua tarvitsevan huolta, surua tai taakkaa pidä vähätellä tai tuomita. Kurkkaa mitä apua minä olen saanut, mistä sitä hakenut ja mihin se on johtanut. Koko postauksen pääset lukemaan näppärästi TÄSTÄ.

Oletteko te joskus rohkaistuneet pyytämään apua? Oletteko saaneet sitä? Ja miksi avun pyytäminen on niin vaikeaa?

Pauliina

8 vastausta artikkeliin “Avun pyytäminen ei ole häpeä”

  1. Avun pyytäminen ei ole häpeä, olet ihan oikeassa! Luin kirjoituksesti TS:ssä linkistä, toivoisin itsekin että suomalainen kulttuuri kokisi muutoksen siinä että asenteet muuttuisivat ja juurikin ”yksin pärjäämisen kulttuuri” väistyisi. Etsin itse juuri sopivaa psykoterapeuttia, jotta pääsisin omasta menneisyydestä irti sekä pitkäaikaisesta sh:stä ja uskoisin pärjäämiseeni. Olet rohkea! 🙂 tsemppiä !

    • Kiitos hienosta kommentistasi Cha ♡ Olen ihan samaa mieltä, että kunpa suomalainen kulttuuri ja ajatustapa siitä, että avun hakeminen on heikkoutta, muuttuisi. On rohkeaa pitää huolta itsestään ja muista! Rohkeutta ja aurinkoa syksyyn! 🙂 Toivottavasti löydät hyvän terapeutin, joka auttaa projektissasi ♡

    • Kiitos Outi Karita, ihana kuulla ♡ Sun ihanista kommenteista tulee aina niin hyvä mieli! 🙂

  2. Sun TS:n kirjoitus osui asian ytimeen ja juuri siihen mistä pitäisi puhua, pitäisi olla kynnyksettömämpi asia hakea apua. Sen pitäisi olla normaali asia eikä viimeinen oljenkorsi. Neutraalille ihmiselle puhuminen on helpottavaa kun ei tarvitse miettiä loukkaavansa kuuntelijaa omilla tuntemuksillaan, mihin on riski rakkaiden kanssa keskustellessa. Tuokin on jännä asia miten sitä pelkää tuomitsemista, kun kertoo hakeneensa apua. Millainen ihminen kehtaa tuomita avun hakemiseni? Ja avun hakemisen tuomitseminen kertoo enemmän tuomitsijasta kuin avun hakijasta. Sen vaan kun aina muistaisi

    • KIITOS ♥ Olen TÄYSIN samaa mieltä kanssasi. Juuri tuo ajatus, että avun hakeminen olisi noloa tai jotenkin hullua tai eriskummallista, pitäisi muuttua. Apua haetaan itsensä vuoksi ja mielestäni jokaisen, joka on rohkaistunut hakemaan apua, pitäisi olla ylpeä itsestään! Enemmän tuominta kertoo tuomitsijasta, kuin avun hakeneesta, juuri niinkuin sanoit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta