Syömishäiriö on trendi

Että sellanen kevyt keskustelun aloitus tähän maanantai-iltaan.

Valitettavan usein kuulee puhuttavan vähättelevään sävyyn siitä, miten joka toisella on tai on ollut syömishäiriö. Asiasta puhutaan kuin leivän syömisestä ja pahimmassa tapauksessa syömishäiriöstä puhuminen tai siitä kertominen leimataan pelkäksi huomiohuoraamiseksi, pardon my french. Kamalaa on, miten ihmiset puhuvat toisistaan ja väheksyvät tämän sairauden vakavuutta, mutta mun mielestä vielä kamalampaa on se, miten moni ihan oikeasti on kokenut syömishäiriön.

Kun julkisuudessa joku myöntää olleensa koulukiusattu tai kärsineensä syömishäiriöstä, yleisin suhtauminen on ”ai sinäkin, niin varmaan.” Mun mielestä asia on ihan oikeasti vakavasti otettava asia, eikä mikään small talk -aihe, johon tulisi suhtautua kevyesti tai vähätellen. Syömishäiriöstä kärsivän tai kärsineen on yleensä vaikea puhua asiasta ja aiheesta avautuminen vaatii paljon rohkeutta ja sisäistä sisua, jolle minä nostan isosti hattua!

Syömishäiriötä sairastava ei tarvitse erikseen lääkäriltä diagnoosia siihen, että varsinaisesti sairastaa kyseistä sairautta. Mun mielestä suurin diagnoosi on oma herääminen siihen, ettei suhtautuminen ruokaan nyt ole ihan ok. Se, herääkö siihen itse, vai diagnosoiko sen lääkäri, se on ihan sama, asia on kuitenkin yhtä vakava ja lopputulos yhtä hirvittävä.

Se, miksi mä nostin asian esille, oli edelliseen postaukseeni (linkki) saamani kommentti. Kommentin kirjoittaja ja minä olimme kirjoittaneet ja lukeneet tekstin eri tavalla, joka johti asian kahteen eri tulkintaan. Se on täysin ok, mutta kommentti herätti tunteita siitä, miten oikeassa elämässä yksi sana, yksi pikkuinen sana, voi johtaa karmaiseviin tekoihin. Sen takia, mä haluan puhua terveellisestä suhtautumisesta omaan vartaloo, omaan minäkuvaan, ruokavalioon ja treenamiseen. Mä haluan puhua itsensä hyväksymisen ja hyvän olon puolesta.

Itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, on se THE shit. Mä en usko millään, että laihtuminen, kiinteytyminen tai lihasten erottuminen tuo sitä hyväksyntää tai onnellisuutta, jos sitä ei ole nytkään. Se projekti tapahtuu pään sisällä korvien välissä, ei salilla, ruokalautasella tai puntarilla.

Kukaan ei koskaan milloinkaan voi sanoa, millainen sun kuuluu tai tulisi olla. Sun ei koskaan milloinkaan tarvitse, eikä kuulu mahtua kenenkään muun muottiin, kuin sitä mitä sä itse olet. Jos se ei jollekin kelpaa, niin helpommin sanottu, kuin tehty ja uskottu; mutta niiden häviö. Mä olen itse koittanut sitä, muuttua muuttumisen perään, enkä koskaan silti saavuttanut sitä mitä halusin. Halusin muuttua, tein töitä sen eteen hemmetisti, mut ainut mihin se johti oli kaaos. Ihan hirveä kaaos, jota kesti siivota monta vuotta. Älkää siis koskaan ikinä muuttuko kenenkään muun vuoksi, kuin itsenne. Tehkää asioita itsenne eteen ja rakastakaa itseänne, koska vaikka kaikki muu häviäis, niin te ootte se, jonka kanssa elätte loppu elämänne.

Voin ottaa kritiikkiä vastaan siitä, miten jaksan jankuttaa itsensä hyväksymistä ja rakastamista sellaisena kun on, mutta niin kauan, kun yksikään ihminen saa siitä jotain irti, niin niin kauan mä sitä aion tehdä. Sain tässä muutama päivä sitten niin kauniin kommentin edelliseen postaukseeni (linkki) tytöltä, joka on sairastanut bulimiaa. Hän kertoi pysähtyneensä tekstini edessä. Hän pysähtyi ajattelemaan ja postaus herätti hänet. Se herätti hänessä armollisempia tunteita häntä itseään kohtaan. Toi kommentti ja se fiilis, mitä se ihana nainen on saanut mun postauksesta, on se suurin juttu, miksi mä aion edelleenkin ”jankuttaa” itsensä hyväksymistä ja rakastamista JUST sellasena kun on.

Se, että mun postaus herättää ruudun läpi armollisuutta ihmiselle, joka taistelee vakavan sairauden kanssa, on parasta mitä mä tiedän. Se, että mä olen kaukaa, mutta läheltä voinut edes hetken saada sille ihmiselle armollisemman fiiliksen ja sen, että se teksti on pysäyttänyt tän ihmisen. Ette oikeesti varmaan edes tiedä, miten paljon se voikaan merkitä.

Kenestäkään ihmisestä ei tiedä päälle päin, millainen historia sillä ihmisellä on. Millainen suhtautuminen hänellä on ruokaan, omaan kehoonsa, treenaamiseen tai syömishäiriöön. Ei siis jooko arvostella toisiamme, varsinkaan ulkoisesti. Hyvä olo ei tarkoita ulkoista olemusta, se ei tarkoita unelma vartalon loputonta metsästystä, koska sellaista ei ole. Hyvä olo tai terveys ei kaikille ole itsestäänselvyys. Mun mielestä on kamalaa, että ihmisiä arvostellaan ulkonäön perusteella tietämättä ollenkaan, mitä taustalla on. Me jokainen ollaan erilaisia ja annetaan olla. Kenenkään ei kuulu muuttua yhtään kenenkään tai yhtään minkään vuoksi, joten eiköhän pidetä suut supussa toistemme vartaloista.

Jokainen meistä on uniikki ja mun mielestä se on hemmetin hienoa. Syömishäiriöstä kertominen voi olla avunhuuto ja se on samalla iso luottamuksen osoitus. Useasti syömishäiriöstä kertovat haluavat tarinallaan tsempata ja rohkaista muita puhumaan sairaudestaan ja ottamaan askeleen kohti parantumista.

Se, kun joku sanoo, että sairastaa tai on sairastanut jotain syömishäiriötä, ei ole mikään läppä. Se ei ole huomiohuoraamista. Niin kauan kun mä kuulen, että ”tää syömishäiriö on trendi, kun joka toisella tuntuu olevan” -tyyppistä juttua, niin niin kauan mä aion tsempata täällä rakastamaan itseä ja omaa vartaloa. Niin kauan mä aion jankuttaa siitä, että vartalon ei tarvitse olla laiha, timmi, kiinteä, lihaksikas, you name it ollakseen kaunis ja arvokas. Joten tässä blogissa sen ”jankutuksen” on ainakin ihan turha odottaa loppuvan..

Ps. Tekis mieli halata nyt ihan jokaista teistä  ♥

Pauliina

10 vastausta artikkeliin “Syömishäiriö on trendi”

  1. Hyvä teksti kaikinpuolin! Nykyään syömishäiriöt onneksi pystytään hoitaman hyvin, jos ne huomataan ajoissa ja syömishäiriöt on kyllä todella yleisiä nykyään. Itse sairastuin huomaamattani syömishäiriöön, kun syöminen meni jopa liian terveelliseksi yhdistettynä todella rankkaan liikuntaan. Edelleen joka päivä taistelen syömishäiriötä vastaan ja uskon, että se tulee piinaamaan koko loppuelämän ainakin jollain tapaan. Mutta toivon, että vielä joku päivä suhtautumiseni ruokaan on terve ja voin hyvin. Kiitos tästä postauksesta 🙂

    • KIIITOS SOFIA ♥ Sulla on tosi hieno ja valoisa asenne tulevaisuutta kohtaan ja tolle nostan hattua! Mun mielestä on upeeta, että itse oot huomannut, että sulla on ollut epäterve suhtautuminen ruokaan ja haluat siitä eroon. Tolla asenteella tulet varmasti olemaan terve ja voimaan hyvin, mä ainakin lähetän täältä miljoonasti tsemppihaleja ♥
      Kiitos kun kommentoit 🙂

  2. En oo ennen blogiasi lukenutkaan, mutta tuli oikeasti kylmät väreet näistä sun kahdesta postauksesta. Etenkin edellisen postauksen yksi kohta: ”Sun ei tarvitse olla täydellinen. Mun ei tarvitse olla täydellinen, enkä mä olekaan. Kenenkään ei tarvitse olla. Ei meidän kaikkien tarvitse täyttää nykyajan kauneusihanteen muottia tai olla kiinteitä, lihaksikkaita, hoikkia, fitness, fatness, you name it. Riittää kun me ollaan just sellaisia kuin ollaan, raskausarpiemme ja virheidemme kanssa. Riittää kun me edes opetellaan hyväksymään itsemme.”

    Itse olen 11 vuotiaana sairastunut vaikeaan anoreksiaan ja bulimiaan, nykyään vuosien sairastelun jälkeen häpeän asiaa tosi paljon enkä siitä pysty puhumaan edes läheisille ystävilleni. Juurikin vähättely ja aliarviointi pelottavat ihmisten suhtautumisessa eniten. Vaikka tosiasiassa syömishäiriössä ei ole mitään vähäteltävää tai muutakaan välttelemisen arvoista. Kauniisti oli myös puhuit raskausarvista tai mitkä tahansa arvet, ne ovat muistoja hyvistä tai huonoista ajoista. Itselleni raskausarvet reisissä kertovat syömishäiriöstä kun paino sahasi kymmeniä kiloja vuosien aikana ja siitä kuinka voitin taistelun sitä sairautta vastaan.
    Kiitos paljon tekstistä, se on koskettavaa kun huomaa kuinka empaattisiakin ihmisiä vielä on <3

    • NIIN ISO HALI SULLE!! ♥ Kun mä saan kommentin, niin se ei todellakaan ole ”vaan kommentti” muiden joukossa, vaan se oikeesti merkitsee mulle todella paljon! ISO KIITOS sulle kauniista kommentistasi ja tosta rohkeudesta kertoa todella vaikeasta ja haavoittavasta asiasta.

      Älä häpeä menneisyyttäsi, oot ollut nuori ja kärsinyt vakavasta sairaudesta. Kukaan ei tuomitse sua sen perusteella mitä oot ennen ollut tai käynyt läpi, vaan pelkästään nykyhetki ratkaisee! Ne ihmiset jotka vähättelevät tai aliarvioivat sairauttasi, eivät ole sen arvoisia. Ystävien ja perheen kuuluu olla tukena, ymmärtää ja kannustaa. Tottakai asia saattaa pelottaa ja moni ei uskalla sanoa mitään, koska pelkää sanovansa jotain väärää, niin että loukkaannut, mutta mä kannustan sua puhumaan asiasta, sitten kun oot itse siihen valmis, sit kun se susta tuntuu oikealta.

      Mun mielestä tärkeää ei ole se, mistä tietyistä pikkukohdista me ei tykätä omassa kehossamme, vaan tärkeää on se kokonaisuus, joka opittaisiin hyväksymään. Ne raskausarvet tulee olemaan aina muistona kehossa ja vaikka kuinka vaaleita ne olisi, niin ne näkyy. Miksi turhaan niitä suremaan tai vihaamaan, kun ne tulevat siinä aina olemaan, niin olisi helpompaa opetella hyväksymään ne. Tykätä ei tarvitse, mutta pitää muistaa huomata itsessään ne ihanat jutut ja kiinnittää niihin huomiota, korostaa niitä! Meidän vartalon ulkomuoto ei määrittele meitä ihmisinä.

      Kiitos sulle kommentistasi ja rohkeudesta, että jaoit sun fiilikset tähän, IHANAA joulunodotusta ja iso hali ♥

    • Tulin katsomaan olitko jo vastannut kommenttiini ja tulin niin iloiseksi kun kirjotit takaisin, KIITOS <3

      Syömishäiriö on kasvattanut mua todella paljon ja olen alkamassa pitämään vertaistukiryhmiä syömishäiriöstä kärsiville. Omaan sairauteen liittyvä häpeä on siis tavallaan ristiriidassa sen kanssa. Mun ei pitäis vaan hävetä ja verhota joitain asioita, etenkin kun ne on kasvattanut mua ja tehnyt musta sen mitä oon tällä hetkellä.

      Ja toi just! Mitä väliä jos reisissä on selluliittia kun samaanaikaan silmät ovat kauniit? Mitä väliä on jos vatsalihakset eivät näy, mutta sen sijaan on lempeä ja hieno luonne? Ja nimenomaan, vartalo ei määritä meitä vaan se mitä me ollaan sisältä ja miten me suhtaudutaan elämään!

      Oot ihan hurjan hieno ihminen, ja tiedän sen vaikka en edes tunne sua oikeassa elämässä! Sunlaisia ihmisiä tarvitaan niiiiin paljon lisää! Anna ton sun positiivisen ja myönteisen asenteen heijastua vaan kaikkiin, niin saadaan maailmasta parempi paikka <3

      KIITOS !

    • OOOO sinä sama ihana ihminen täällä ♥ JUUUU, kyllä mä aina vastaan kommentteihin, kun musta on niin ihanaa, että te kommentoitte! JEE!

      Siis sä olet niin rohkea ja vahva, kun haluat auttaa muita omalla kokemuksellasi! Sekin vertaistukiryhmässä on hienoa, että samalla kun sä autat muita, niin muiden tarinat ja ymmärrys sairautta kohtaan auttaa sua. Sä saat siinä samalla vertaistukea ihmisiltä, jotka ovat saman kokeneet, koska mun mielestä vertaistuki ihmisiltä, jotka todella ymmärtää, on jotain, mitä ei saa mistään muualta.

      Toi on niin oikea asenne, että historia on tehny meistä sellaisia kun me nyt ollaan ja ilman niitä kokemuksia ei oltais just tälläsiä kuin nyt ollaan. Siksi historiaa ei kannata liikaa miettiä, vaan keskittyä tähän hetkeen ja siitä kaiken irtiottamiseen. Oot niiiin oikealla tiellä ton iloisen asenteesi kanssa! 🙂

      Aivan juurikin näin, se miten me suhtaudutaan elämään ja toisiimme, niin se määrittää meidät paljon enemmän ihmisinä, kuin kenenkään ulkonäkö, kauheesti kun siihen omaan ulkonäköönkään ei voi vaikuttaa, niin kannattaa keskittyä elämään ja siitä nauttimiseen 🙂 En voi muuta sanoa, kuin kauniisti kiittää hurjan liikuttavista ja ihanista sanoistasi ja todeta, että niin oot sinäkin hurjan hieno ihminen! Haluat kääntää omat vaikeudut vahvuudeksi auttamalla muita ja jakamalla tietoa sekä vertaistukea, mun mielestä se on upeeta!

      Mä lupaan, että aion jatkossakin positiivareilla täällä blogissa ja missä liikunkin. Tämä hymy, kun se ei vähällä hyydy. Maailmaan tarvitaan enemmän iloa, ja sä oot yks niistä, jotka sitä jakaa ♥

    • Täällä edelleen minä! 🙂 Kiitos kauniista sanoista!

      Ehdottomasti vertaistuki on toodella iso apu syömisongelmista toipuessa, ja koen niin hienona että mä voin auttaa vaikka ikää ei olekaan paljon, niin jo nyt muita sairastuneita.

      Ja nimenomaan, eletään tässä ja nyt. Joskus voi toki katsoa taaksepäin etsien niitä muistoja ja tutkia niitä vähän eri näkökulmasta kuin ennen 🙂

      Tuntuu ihanalta kun fitfashionilta löytyy karkeesti sanottuna vihdoin sellainen ihminen joka ei ajattele niin putkimaisesti kuin jotkut bloggaajat, jotka meinaavat vain katsoa elämää fitnesskuplan sisältä. Jotka keksivät jatkuvasti lisää syitä muuttaakseen itseään ja jakavat _muka_ terveyttä edistäviä vinkkejä, joiden takia jotkut voivat mennä aivan solmuun itsensä ja toimintansa kanssa. En siis sano pahalla heille, mutta en ymmärrä miksi terveen ihmisen pitäisi pitää viikonlopun pizzaillan jälkeen joku puhdistuskuuri tai mehupaasto…

      No tapansa kullakin, mutta itse en halua että päässäni enää koskaan kiertää vain kehä ruoasta ja liikunnasta, kun elämässä on niin paljon kivempiäkin asioita, kun stressata siitä miten mokkapala turvottaa.

      Kiitos vielä sulle! <3

    • Kiitos täysin itsellesi ♥ Mun mielestä on upeaa, että vertaistukea on olemassa. Eihän sitä olisi, jos kaltaisesi rohkeat ihmiset eivät koskaan avautuisi omista haasteistaan ja kokemuksistaan. Siksi on tärkeää, että omia kokemuksiaan kertoo ja jakaa, koska se voi auttaa jotakuta toista tärkeällä hetkellä.

      Siis muistoja tottakai pitää olla ja niitä pitää ja saa muistella! Ilman muuta, niin hyviä kuin huonojakin! Kyllä mäkin monesti mietin niin rankimpia muistoja ja mietin miten en ikinä itse uskonut, että oisin niin vahva selviämään niistä, mutta lopulta kuitenkin selvisin. Historiaan katsoessa näkee ne kokemukset siellä ihan eri mittakaavassa nyt kuin sillon kun niitä eli hetkessä läpi. Mulle ainakin olleet tosi opettavaisia juttuja ja edes niitä rakimpia en vaihtaisi pois, koska ne on just niitä, joissa oon oppinut eniten muista ja itsestäni 🙂

      IHANAA, ETTÄ OOT LÖYTÄNYT TÄNNE! Ja mä oon saanut sut lukijaksi, ihan huippua!!! ♥ Oot ihan oikeassa, että elämässä oon niiiiiin paljon ihania juttuja, että kannattaa keskittyä niihin! Esimerkiksi mä rakastan valokuvausta ja nyt vaan taas innolla odotan huomista, kun pääsen asiakkaan kanssa töihin luomaan jotain uutta ja jännittävää! Kerrankin meitä molempia jännittää varmaan ihan yhtä paljon 😀

      Kiitos sulle ja halit sinne syksyiseen keskiviikko-iltaan ♥

  3. Mä oon sun kanssa niin samaa mieltä tästä ja allekirjoitan tän tekstin täysin. Mikään ei taatusti tunnu syömishäiriön kanssa kamppailevasta pahemmalta kuin kuulla jonkun sanovan että noh sä nyt vaan oot yks noista trendin perässä juoksijoista. Mä olisin itse aikanaan ajautunut siitä vaan syvemmälle, enkä ainakaan parempaan suuntaan. Mä kärsin syömishäiriöstä 14-18-vuotiaana, ja nyt mulla on kaks vuotta mennyt mielestäni aika hyvin. Edelleen vaa’alla käyminen on kiellettyä, koska en pysty kattomaan sitä numeroo minkä tiedän olevan varmaan lähemmäs 20 kiloo enemmän kun tossa pahimmillaan oli, ilman että rupean vatvomaan sitä päässäni. Pitkä projekti kohti itsensä hyväksymistä ja sitä, ettei koko ajan alitajuntaisesti mieti syömistä ja pitäiskö mun nyt mennä juoksemaan kun söin leipää.

    Halusin tällä lähinnä kiittää sua, sekä rohkaista muita jotka on ehkä hankalammassa vaiheessa tän salakavalan taudin kanssa: se helpottaa, vaikka hitaasti. Mulle vaikeinta aikaa oli aika ennen kun itse tajusin edes mistä oli kyse, aika kun muut alkoi huomata laihtumisen mutta itse olin sitä mieltä ettei mikään ole vialla, läskihän tässä ollaan. Se vaati aika suuren kolauksen pyörtyilemisineen veriarvojen takia että heräsin itse, ja nyt muutama vuosi myöhemmin pystyy jo katsomaan taaksepäin ja miettimään sen aikasia fiiliksiä hämmennyksellä.

    The point: älkää olko tökeröjä jos joku uskoutuu teille asiansa kanssa. Se on tarpeeksi kova paikka ilmankin. 🙂 Kiitos hyvästä tekstistä!

    • R. Tää oli mieletön kommentti, joka liikutti mua ihan valtavasti, KIITOS ♥ Mun mieltä lämmittää kuulla, että oot jo paremmassa kunnossa ja pystyt myöntämään, että niin ei aina oo ollut. Se, että myöntää omat haasteet ja vaikeudet on rohkeutta, vaikka kuka sanois mitä. Muista se.

      Mun mielestä kenenkään ei kuuluis vähätellä toisen avautumista yhtään mistään, se on rohkea teko ja osoittaa luottamusta, joka tulisi ottaa vastaan luottamuksella, vaikka ei osaisi aina reagoida. Vaikeisiin asioihin on tosi vaikea reagoida, koska helposti pelkää satuttavansa tai loukkaavansa toista, vaikkei sitä yhtään tarkottaisi.

      Haluan useasti puhua myös siitä, että vaaka ei ole hyvä keino minkään mittaamiseen. Ei kropan muotoa tai sitä onko se hyvä vai ei. Kuka lie vaa’an koskaan edes keksinyt. Kauniista vartalosta kertoo hyvä olo sisällä, se tunne, kun itse voi hyvin, ja opettelee hyväksymään itsensä, opettelee edes rakastamaan itseään just sellaisena kuin on, löytäen tasapainon liikunnan ja ruokailun välille. Näyttää se vaaka mitä lukua tahansa, ei ole kytköksissä siihen mitenkään miten paljon joku arvostaa tai rakastaa sua. Se pitäisi muistaa ensin ihan oman itsensäkin kohdalla, että ei itse arvioisi itseään painon mukaan, koska ei kukaan muukaan. Tuntuu, että sä nainen OOT vahva ja hienolla polulla eteenpäin, niin oikealla asenteella ♥

      Mä halua kiittää sua, että jaoit sun tarinan, että uskalsit tehdä sen. Se, että haluaa auttaa muita omilla kokemuksilla ja kertomuksilla on äärimmäisen hieno ja vilpitön teko. Siitä kannattaa ja saa olla ylpeä 🙂 Musta on tosi helpottavaa kuulla, että voit jo paremmin ja pystyt katsomaan taaksepäin ja huomaamaan, että kaikki ei ollut hyvin. Ne ikävät tapahtumat yleensä kasvattavat eniten itsestä ja muista ja jonain päivänä sitä huomaa, että oli vahvempi kuin koskaan olis uskonut, joten ikinä ei saa luovuttaa ♥

      ISO KIITOS KUN KOMMENTOIT ja JÄTTI virtuualihali sinne ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta